Näillä kulmilla elämänmenoon kuuluvat paitsi naapurit, myös heidän vanhempansa ja sisaruksensa. Tänä aamuna naapurin äiti kävi lainaamassa leivinpaperia ja kehumassa puutarhaa.
Pääsin yhdestä räjähtäneestä sohvasta eroon. Ilmoitin nettikirpparilla että saa hakea, ei maksa mitään. Lapset ovat käyttäneet sohvaa trampoliinina ja kissat raapimapuuna. Ihmiset tarjoavat ihan ehjiäkin sohvia mutta menipä kaupaksi tämäkin, ja sain vielä suklaalevyn tilalle. Nyt mahtuisi terassin sohva talviteloille sisään, mutta ehkä menen ulos nukkumaan vielä täksi yöksi.
Vuoteeseen pääsy ja sieltä nouseminen ei enää ole puolen tunnin projekti. Kävellessä uskaltaa jo hengittää. Tuolille en vielä pystynyt nousemaan ottaakseni pakasterasioita yläkaapista. (Keittelemme omenasosetta omista ja veljen omenoista.) Lattialta en myös pysty poimimaan tavaroita eikä yskiminen ole yhtään kivaa.
Muistin varata viisivuotiaalle neuvola-ajan. Vastahan kuukauden olen sitä yrittänyt. Nyt pitäisi vielä suoriutua paikalle varattuna aikana. Melko huonosti on onnistunut viime aikoina.
Leivoin kakun. Aineet oli hankittu viikonlopuksi ja ne olivat kaikki parasta ennen, banaaneista jo kuoret halkeilleet. Kakun päälle keittelin dumle-kuorrutuksen. Pitää ehkä muuttaa jääkaapin oven eteen nukkumaan jotta kuorrutus on kakun päällä vielä huomenna kun sitä tarjoillaan.
Posti toi leikkauskertomuksen. Enimmäkseen se oli lankkimutinaa, mutta sen verran ymmärsin että vatsaan avattiin kolme porttia, yksi kameraa ja kaksi työkaluja varten. Haavin avulla poistettu umpilisäke oli selvästi tulehtunut. Erityisesti kertomuksessa ilahdutti merkintä instumentit poistettiin. On toki erinomaisen mukavaa että lääkäri on kerännyt omat työkalunsa pois, mutta lisäksi tulee mieleen oliko vatsavaivojeni syynä vaikkapa aiemmin nielemäni huuliharppu tai klarinetti.
Viihdyn sairaalassa tosi hyvin. Monethan tekevät mitä vain jotta pääsevät sieltä pois esimerkiksi synnytyksen jälkeen viimeistään seuraavana päivänä. Omia sairaalakäyntejä näihin 46 vuoteen on mahtunut kahdeksan. Syyt ovat olleet harmittomia, sellaisia joista toipuu ennalleen. Kolmelta keikalta on tullut mukana uusi perheenjäsen. Tänään mietin että tästä eteenpäin on vain yksi suunta. Tulevaisuuden sairaalakäyntien syyt tuskin enää ovat yhtä harmittomia. Kroppa vanhenee päivä päivältä, kuluu, kaikenlaisten sairauksien riski kasvaa. Jep, ainainen optimisti vauhdissa jälleen.
Voisin ajatella tekeväni työtä sairaalassa. Siellä tehtävällä työllä on helposti nähtävä konkreettinen merkitys. Harmi vain etten kestä verijuttuja pyörtymättä. Tosin viimeisellä synnytysreissulla tapasin sairaanhoitajan joka kertoi myös kammoavansa verta. Erikoinen ammatinvalinta. En luultavasti kestäisi myöskään sairaalan hierarkiaa, joka varmasti yhä elää ja voi hyvin. Kaikkein vähiten kestäisin epäkiitollisia asiakkaita. En halua edes kuvitella millaisia (poliisin tuomia) potilaita ensiavun suloiset enkelit päivittäin työssään kohtaavat. Tomeria he kyllä ovat, eivät mitään hentovalkoisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti