sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Taikapeura

Kylläpä meitä nyt hemmotellaan suloisilla syyspäivillä. Aurinko paistaa, tuultakin on vain nimeksi, päivälämpötila taisi olla yli 15 astetta. Tyhjentelin puolison avustuksella kesäkukkaruukut, ripottelin mullat perennapenkkeihin ja pesaisin ruukut. Keräsin kesäkukkien ja perennojen siemeniä omasta ja naapurin puutarhasta. Yllättäen salkoruusukin on ehtinyt kypsyttää siemenensä. Kesän ruukussa viettänyt Arabella-kärhö löysi viimein paikkansa puutarhasta. Lapsetkin viihtyivät leikeissään pihalla ja köynnösmajan katolla. Kunpa elämä olisikin tällaista.

Metsässä heitin keppiä Pikille. Aivan kuin keppi olisi maahan pudotessaan muuttunut isoksi urospeuraksi. En ollut huomannut otusta eikä Pikikään ollut sitä vainunnut vaikka se oli vain noin kymmenen metrin päässä meistä. Peura sai jalat alleen ja Piki lähes yhtä vauhdikkaasti perässä. Tiesin että koiraa on turha hetkeen huudella. Onneksi se tuli takaisin samaa reittiä kuin oli mennytkin. Keppiä etsiessään koira etenee mättäikössä hassunkurisesti samanlaisin tasajalkahypyin kuin peura.

Taistelin tänä viikonloppuna luottamuspulaa vastaan. Neuvolan herttainen terveydenhoitaja on perheemme pitkäaikainen yhteistyökumppani ja ollut mukana auttamassa monessa käänteessä. Sairauteni on saanut minut perjantain tapaamisen jälkeen ajattelemaan että hän on vihamiesteni asialla ja ojentaa minua. Tietenkään ei ole. Mutta miten pääsisin tästä tunteesta irti. Koetan pidättäytyä huomauttamasta häntä harmaalle alueelle lipsahtamisesta vaitiolovelvollisuuden suhteen. Koetan päästää irti ajatuksesta etten halua käydä hänen vastaanotollaan enää.

Huomenna töihin. Onpa tässä ollut hulvatonta menoa välissä. Olen ehtinyt unohtaa senkin vähän mitä ehkä ehdin oppia niinä parina päivänä jotka olen ehtinyt työelämässä tänä syksynä olla. Tuntuu kuin olisin taas palaamassa puolen vuoden sairausloman jälkeen. Jotenkin toivoisin ettei mitään akuuttia enää tälle vuodelle tulisi. Ensimmäistä kertaa tuntuu että saan kiinni elämän jatkumisen ajatuksesta. Siitä että elämä ei lopu kun työelämä alkaa. Kohta on taas vapaata. Lokakuun ajan teen vielä 60-prosenttista työaikaa. Umpisuolitoipilasaika päättyy ja ehdin vielä istutushommiinkin. Ei uusia taimia vaan vanhojen siirtelyä paikasta toiseen hyvän näköisten kokonaisuuksien luomiseksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti