tiistai 30. syyskuuta 2014

Sumuaivolla oli jouluaatto

Heräsin maanantaiaamuna puoli viideltä. Ilmiselvä stressiherätys. Kampasin hiuksia kylppärin peilikaapin edessä, sellaisen jonka peileistä näkee myös taaksensa. Laskin kamman hetkeksi kädestäni enkä löytänyt sitä enää. Tiesin että olin seissyt samoilla jalansijoilla koko ajan ja seisoin yhä. Ei, ei missään. Absurdia.

Koska puolisolla oli etäpäivä, sain ajella töihin omia aikojani ennen kaupungin aamuruuhkia. Työpäivä meni mukavasti, tosin hukkasin yhdeksän laatikollista (noin 250 kpl) kirjoja. Työkaveri löysi ne juuri sieltä missä niiden pitikin olla ja mistä olin äskettäin niitä etsinyt. 

Tiistaiaamunakin heräsin ennen viittä. Avaimet olivat hukassa mutta vastapainoksi löysin eilisen kamman. Peilikaapin etureunassa on luola jonne se oli paennut. Siellä oli paljon kaikenlaista muutakin. Ennätin töihin ennen kahdeksaa vaikka osuinkin ruuhkaan. Päivä meni muuten mukavasti mutta kun puheeksi tulivat tietyt työtehtävät, koin aika voimakkaita ahdistus-lamaannustuntemuksia. Niitä työtehtäviä en kaikeksi onneksi kuitenkaan saanut. Kollega hoitaa vaikka ne kuuluisivat työnkuvaani.

Hain puolison ja uuden puhelimeni. Vanha olikin - yllätys yllätys - unohtunut aamulla kotiin. Puhelin on hieno mutta iso, kai siihen tottuu. Harvoinhan minä puhelimessa puhun, lähinnä vain lääkärinaikoja varatessa. Yleensä lähetän tekstareita ja surffailen netissä. Masiina salakuljetettiin kotiin lasten huomaamatta ja sujautettiin vaatekaappiin latautumaan.

Kysyin eikö ostettaisi samalla reissulla callunat parvekelaatikoihin viereisestä kausikukkamyymälästä. Se olikin kiinni, keskellä viikkoa ja keskellä päivää! Kotimatkan varrelle osui toinenkin puutarhamyymälä. Olimme juuri menossa kassalle callunoiden kanssa kun näin kyltin: PERENNAT -70 %. Se oli menoa se. Nappasin mukaan muutamia aarteita ja kaiken kukkuraksi vielä puoleen hintaan tämän. Mikä ihana päivä! Suljettuna olleeseen liikkeeseen pitäisi oikeastaan lähettää kiitokset hyvästä palvelusta.

Päätin että tänään ryhdyn taistoon sen huuto.net-myyjän kanssa joka väittää postittaneensa ostokseni. Avasin sähköpostin kirjoittaakseni hänelle, mutta häneltä olikin viesti: Posti palautti lähetyksen tänään, lähetän sen uudessa kuoressa matkaan. Haiskahtaa pahalta.

Olin keräämässä pyykkiä narulta kun päivän ainoa yskänkohtaus yllätti. Vesissä silmin yskin, oksensin ja hinguin kun en saanut kunnolla hengitettyä, jokin meni kurkussa väärään asentoon. Kerran aiemmin on sattunut samanlainen kohtaus, minkä ansiosta tiesin jo mikä auttaa: juominen. Äkkiä keittiöön ja hanasta kylmää vettä. Tilanne laukesi mutta alkoi pelottaa: mitä jos tämä tapahtuu jossain missä juotavaa ei heti ole saatavilla? Esimerkiksi haukottelu tai liika puhuminen saattaa aiheuttaa kohtauksen ja jokainen yskähdys vain pahentaa sitä.

Vartin päästä alkaa lokakuu ja toistaiseksi kaikkien aikojen tiukimmasta kuukaudesta on selviydytty. Lokakuussa Kela maksaa sairauspäivärahat syyskuun kolmelta viikolta.

Pähkinäpensas, Corylus avellana
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti