Yksi puhuu aidasta

Koko päivä siinä meni. Kaksi lasta oli koiran kanssa kotona, kuopus oli mukanamme. Ajelimme tunnin matkan päähän purkamaan edellisten asukkaiden koira-aitaa ihan tuntemattomien ihmisten pihasta. He tarjosivat pullakahvit ja kuopukselle saman ikäistä leikkiseuraa. Pikkuihminen juoksi talonväen kanssa ympäri tonttia, hyppi trampoliinilla, söi ruissipsejä, ruokki Poun ja juoksi taas. Kotimatkalla uni maittoi.

Aita maksaa kaupassa paljon. Liikaa. Tämän aidan saimme ilmaiseksi. Toki puoliso raatoi sen eteen koko päivän. Minä seisoin vieressä ja pitelin muovipussia sinkilöitä varten. Komeaa vankkaa aitaa jäi pystyyn vielä kymmeniä metrejä mutta se on niin lujaa maassa kiinni ettei sitä ilman kaivuria kukaan irrota. Saaliiksi saamamme määrä riittää meille hyvinkin. Olisin totisesti halunnut nähdä ne koirat joita varten tuo aita on aikanaan pystytetty. Pari metriä korkea verkkoaita jonka harjalla kulki piikkilanka ja juurella toinen, vankempi aita joka oli taivutettu niin että maata vastenkin oli puolen metrin leveydeltä aitaa. Aidanseipäinä oli maahan juntattuja lyhtypylvään pätkiä.

Minä ehdin joutessani tehdä puutarhasuunnitelmaa sille valtavalle, joen rantaan laskeutuvalle tontille. Oi miten hienon puutarhan sinne saisikaan! Luonnonlampi ja upea puusto on jo valmiina.

Kotiin ennätimme juuri sopivasti katsomaan tanssiohjelmaa. Uskon jo tietäväni kuka voittaa.

Tukivaijerit