Joutsenensiemeniä

Lomanloppumiskriisi alkoi jo perjantaina. Vuosi sitten tässä kohtaa katkesin ja jäin kokonaan sairauslomalle puoleksi vuodeksi. Nyt ei ole ihan sellainen tilanne sentään. Pakkasin reppunikin valmiiksi jo pyhäaamuna. Työhönpaluuahdistusta onneksi lieventää se, että heti ensimmäiseksi pääsen hierojalle. Jännä kuulla missä kunnossa niska ja selkä ovat nyt, loman ja päivittäisen hierontaistuimen käytön jälkeen.

En muista mahdollisista kesken olevista työtehtävistä yhtään mitään, mutta eikö se ole loman tarkoituskin. Toivottavasti olen kirjoitellut jotain muistilappuja itselleni tai jättänyt työt levälleen pöydälle.

Eilinen päivä kahdestaan kuopuksen kanssa oli hyvä. Kävelimme pitkään metsässä, lapsi löysi kuusten alta monta majaa ja kaatuneista puista, isoista kivistä ja kuopista muodostui leikkipuisto. Hienon liukumäenkin hän tiesi - minä en, vaikka olen seitsemän vuotta kävellyt vierestä lähes päivittäin. Mutta lapsi onkin päiväkodin luontoryhmässä. Hän ei vinkunut kertaakaan että mennään jo kotiin eikä äidin tarjoilemassa ruuassakaan ollut valittamista. Nukkumaan pääsi ihan luvan kanssa isän paikalle ja uni tuli hetkessä. Mutta tämä aamu oli toista maata. Vasta partioleiriltä palannut esikoinen sai lapsen liikahtamaan, pukemaan päällensä ja tulemaan hammaspesulle ja aamiaiselle. 

Oli ihana nähdä tyytyväiset leiriltä palaajat. Pienempi suorastaan säteili hyvää tuulta ja innostusta. Olin hyvin yllättynyt koska olin nähnyt myös sen raivon ja marinan joiden saattelemana leirille lähdettiin. Kannatti nähdä se vaiva. Onneksi puoliso jaksaa. Jos homma olisi minun varassani, harrastus olisi loppunut jo ajat sitten.

Olen päässyt Pauliina Rauhalan Taivaslaulussa puoleenväliin. Se on paljon hienompi kirja kuin kuvittelinkaan. Se on hieno, vaikkei olisi tippaakaan kiinnostunut sen aihepiiristä. Pidän sen muodosta ja rytmistä. Kun iltaisin luen ennen nukkumaanmenoa, kirjan tunnelma läikähtelee mielessä koko seuraavan päivän. Äitinä ja kaikkien viime aikojen lestadiolaiskohujen jälkeen aihepiirikin kiinnostaa.

Sain toisaalla taas yhden kehotuksen ryhtyä kirjailijaksi. Niitä on tullut monelta taholta vuosien ajan. Upeaa kerrontaa joka välittää paljon tunnelmia. Lämmin kiitos. Mutta ei kirjailijaksi niin vain ryhdytä. Ei riitä se, että kirjoittaa ja että pitää kirjoittamisesta. Jos riittäisi, olisin ollut kirjailija jo kolmekymmentä vuotta.

Pulppuilevaa iloa itäneistä kaunopunahatuista! Olin jo aikaa menettänyt toivoni niiden suhteen. Omista kukista kerätyt siemenet ajalta jolloin en edes tiennyt mikä osa siitä moskasta on siemen. Miten voikin aikuinen ihminen innostua parin millin mittaisesta viherryksestä. Sen sijaan kaupasta ostetut White Swanin siemenet eivät ota itääkseen. Täsmälleen samoissa olosuhteissa. Joutsenensiemenet ovat muistaakseni ehtineet olla kissanhiekassa omia pitempään.

Uskomatonta, että siitä siemenmäärästä mikä minun käsissäni pyörii, pystyn muistamaan että jotain puuttuu. Yhden samettikukan siemenet niistä kuudesta lajikkeesta joita minulla on. Kätköpaikkaa en sentään muista. Monia muita asioita kyllä, lupauksia antavasti. Kohta koittaa päivä jolloin puoliso ei enää uskalla lyödä vetoa asioista jotka hän täydellä varmuudella muistaa ja minä muistan muka väärin. Hänen viimeisimmän varmuutensa ansiosta meillä on kukkivia krysanteemeja keittiön pöydällä ja narsisseja portilla.

Ensi yö vähän jännittää. Lomaltapaluuyöt ovat aina olleet vähäunisia. Pitäisikö ottaa nukahtamislääke valmiiksi viereen. Viimeksi kun kierin ja pyörin, en edes muistanut että minulla on sellaisiakin.

Ajattelin että saan hetken kirjoittaa rauhassa kun lapset ovat saunassa. Mitä vielä. Kaikki kolme "saunoivat" muutamassa minuutissa ja tulivat sen jälkeen toimittamaan minulle kuka mitäkin asiaa. Vaatteitakaan he eivät kuulemma löydä vaikka kunkin omat ovat olleet jotakuinkin samoissa paikoissa kaikki nämä vuodet. Iltapalaakin pitäisi saada. En ehdi oikolukea enkä hioa. Enkä miettiä otsikkoa. Raakana tällä kertaa, ole hyvä.