Kerjäläinen ja koira

Kurvasin kotipihaan työpäivän jälkeen. Vieras mies tuli samaan aikaan vastakkaisesta suunnasta ja kysyi saako tehdä gallupkyselyn. Raivasin hänelle koirien ja lasten ohi tien keittiön pöydän ääreen. Kyselyyn olisi ollut helppo näpäytellä itse vastaukset pädillä, jos Mr. Gallup olisi hetkenkin pitänyt suunsa kiinni. Hän tunsi kuitenkin tarvetta höpöttää puolet sanasta nielevällä puhetyylillä kysymykset minulle äänen. En saanut puheesta selvää mutten sen aikana myöskään pystynyt keskittymään lukemiseen. EU:n turvallisuudesta ja sen uhkista kyseltiin. Mitkä ovat kolme tärkeintä turvallisuusuhkaa? Venäjä, muslimit ja ilmastonmuutos. Ne nyt ensimmäisinä tulivat mieleen. Kai niitä muitakin on? Tai ei, en halua tietää. Enkä haluaisi tietää noistakaan kolmesta.

Kävin työterveyslääkärillä hakemassa lääkitystä selkään ja korviin. Tapasin ohimennen myös työterveyshoitajan, joka ensinäkemältä tervehti kuten asiakasta tervehditään. Hetken kelattuaan hän tunnisti minut ja tuli kyselemään kuulumisia: miten jakselet, mihin posket ovat kadonneet, miten töissä menee, onko siellä mitään tekemistä, onko puolisolla työpaikka, ovatko lapset yhtä mahdottomia kuin ennenkin ja mitä koirille kuuluu. Hyvä muisti ihmisellä.

Kaupunkireissulla näin oletettavasti romanialaisen kerjäläisen polvillaan kävelykadulla anelemassa kolikoita. Kerjäläisen taustalla, noin kymmenen metrin päässä, näin seinän vieressä istumassa koiran, joka oli kytketty odottelemaan asioilla olevaa omistajaansa. Näin surullisen paljon yhteistä näiden kahden välillä. Oli eroakin. Koira vaikutti onnelliselta.

Kyselin psykoterapeutilta miksen saa inhottavia ajatuksia pois päästäni vaikka tietoisesti yritän ajatella muuta. Piinaavat ajatukset, niin kuin vaikka rasismi-, mielisairas- ja rikollissyytökset tunkeutuvat yhä vain sinnikkäästi otsalohkooni. Ovatko ne pakkoajatuksia? Ei, sanoi terapeutti. Ne ovat tunteensiirtoa. Terapeutti sanoi että otan kantaakseni sen toisen, sen minua moittivan ihmisen tunteet. Kannattaa jatkossa säästää itseään ja jättää väittelemättä, olla välittämättä, muistuttaa itseään ettei kannata tämän ihmisen kanssa, viestini ei tule menemään perille vaikka kuinka yrittäisin. Kannattaa vain lyhyesti todeta että toinen ymmärtää minut väärin ja lopettaa keskustelu siihen. Nettisurffailulla en löytänyt täysin itseeni ja päähäni takertuviin ajatuksiin sopivaa määritelmää tunteensiirrosta. Löysin vain linkkejä, joissa kerrotaan miten potilas kohdistaa esimerkiksi isäänsä liittyvät tunteet terapeuttiinsa.

Kerroin saavani lyhyitä takaumia siitä millaista oli oikein masentuneena ja kysyin onko masennus tulossa takaisin. Terapeutti sanoi että kaikilla meillä on joku mörkö. Masennus on minun mörköni. Se asuu rotkon toisella puolella, minä toisella puolella. Olen vuosikausia vetänyt köyttä masennuksen kanssa. Nyt kun olen lopettanut ja päästänyt köydestä irti, möröllä on hirveän tylsää. Se tulee aina välillä rotkon reunalle huutelemaan että heeeei, tule takaisin, meillä oli niin kivaa, olet paras köydenvetäjä ikinä. Saatan kilttinä ihmisenä jopa tarttua köyteen, kunnes yhtäkkiä muistan ettei tarvitsekaan. Masennus pysyy omalla puolellaan, menee ajoittain kauemmas ja palaa taas huutelemaan, mutta siellä se pysyy ja minä voin elää omaa elämääni rotkon toisella puolen. Kirjoittamanani vertaus vaikuttaa hieman dorkalta, mutta terapeutin perusteellisempi, elehditty versio oli ihan järkeenkäypä.

Virkistävää vaihtelua koulukiusaajien pään silittelyyn psykologi Vesa Nevalaiselta: Koulukiusaaja on ilkeä paskiainen, jonka sosiaalisissa taidoissa ei ole mitään vikaa. Hänen sydämessään on vikaa. Jotkut vain ovat pahoja, eikä tausta selitä sitä. - - Kiusatuksi joutuminen ei unohdu koskaan. Että terveisiä vaan Sepolle: haista jätkä pitkä paska.

En suosi rumien sanojen käyttöä mutta Nevalaisen tapauksessa alatyylinen sana on ihan paikallaan. (Seuraava sukupolvi sietää vielä vähemmän: ei saa sanoa hevonkakka, minkä takia meillä kotona opeteltiin hiljattain käsite hevosen ekskrementti.)

Tyhjensin pitkin viikkoa vaatehuonetta ja -kaappeja. Kuulin Viroon piakkoin lähtevästä avustuskuljetuksesta ja kokosin puolen keittiön kokoisen kuorman sinne lähetettäväksi. Nyt saivat kyytiä kaikki ne kengät, vaatteet, pyyhkeet, lakanat ja pöytäliinat jotka täyttävät kaappeja eivätkä koskaan pääse meillä käyttöön. 

Toimistoviikon lopuksi tyhjensin myös työhuoneeni. Vain tietokone ja kalusteet jäivät. Maanantaina osa niistä vaihtuu ja loputkin vaihtavat paikkaa. Perjantain työpäivän tein jo tutuksi tulleeseen tapaan kotona kirkuvanpunainen fleecepuku päällä ja rähjääntyneet villasukat jalassa.