sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Väliaikatietoja

Aurinko alkoi juuri melkein paistaa viikkokausien harmauden jälkeen, joten ulos on kova kiire. Haluan kuitenkin ensin kertoa kahden kuukauden painonpudotustulokseni:

Paino -12,8 kg. 
Vyötärö -15 cm. 
Lantio -13 cm. 
Reisi -5 cm. 

Normaaliin painoindeksiin matkaa 16,5 kg, mikä ei tunnu enää mahdottomalta saavuttaa. Sormuksiakin kokeilin jo sormeen mutta ei, ei ihan vielä. Sekin päivä koittaa. Tärkeintä on muistaa syödä riittävän usein ja juoda koko ajan. Siten sokerikäyrä pysyy tasaisena ja aineenvaihdunta toimii.

Eilen illalla syötiin tädiltä vastikään yllätysperityssä padassa valmistettua hapanimelää liha-herkkusieni-porkkana-tomaatti-ananaspataa ja juotiin synttärilahjaksi saatua punaviiniä puolison ammattiin valmistumisen kunniaksi. Hän toimi kokkina ja tarjoilijana. Lapset saivat nakkeja ja ranskalaisia. Kai ne joskus oppivat syömään oikeita ruokiakin. Pienin sentään maistoi lusikallisen.

Suunnittelen koirankoulutustunteja netistä bongaamani eläintenohjaajaopiskelijan kanssa. Piki on älykäs ja omapäinen koira. Se ei siis varsinaisesti tarvitse oppia vaan minä. Miten kasvatan itselleni riittävän auktoriteetin jotta koira katsoo aiheelliseksi tehdä niin kuin käsken. Se tietää varsin hyvin miten kävellään hihnassa vetämättä tien vasenta reunaa. Pitää vain saada se myös tekemään niin. Savu pitää saada lopettamaan päin hyppiminen. Tosin uskon että se lopettaa kunhan tuosta vähän kasvaa. Lopettihan Pikikin. Mutta Savu luultavasti myös alkaa saman poukkoilun kuin Piki nyt, kunhan tulee sukukypsäksi.

Netistä löysin myös täsmälleen samanlaisen hierontaistuimen kuin meillä oli lainassa. Sen normaalihinta kaupassa on 240 euron kieppeillä. Tämän vähän käytetyn yksilön haemme huomenna kotiin kuudellakympillä. Löysin myös 30 neliötä ilmaista laminaattia, joilla ehkä saamme keittiöstä vähän nätimmän. Alkuperäinen kovapuulattia on mennyt tosi rumaksi nesteitä ja tuolinjalkoja kohdatessaan.

Taas selvittiin palkkapäivään. Uskomatonta kituuttamista. Visa, käyttöluotto ja lasten tilit - kaikki tyhjennetty. Lainojen takaisinmaksuun menee ensimmäiset pari lyhennysvapaata. Toisaalta on ollut poikkeuksellisia menojakin, esimerkiksi kahdet silmälasit ja huolettoman emännän pistokasshoppailut.

Nyt oksasakset käteen ja puutarhaan. En ole siellä oikeastaan edes käynyt koko talvena, metsässä vain rymynnyt koirien kanssa. Ensimmäinen mutanenäinen lapsi ja hänen vielä mutaisemmat kuravaatteensa on jo ulkoilun jäljiltä pesty. Toiselle jukuripäiselle annettu pyynnöstä villasukat ja karvavuoriset kumisaappaat. Alunperin hän livahti ulos tavallisissa kumppareissa ja puuvillasukissa. Puoliso roikkuu puussa ripustamassa uutta linnunpönttöä.

 Reippaat verenpisarain pistokkaat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti