Vaihdoin taas muutamaan huonekasviin mullat ja koulin keijunmekot. Itäneitä mekkoja on enemmän kuin luulinkaan, osa vain on ihan vastasyntyneitä, juuri ja juuri paljain silmin nähtäviä. Raahasin lisää pöytätilaa kasvivalojen tuntumaan, vaikka kuulemma maaliskuun alusta alkaa luonnonvalo riittää. Jos päivät ovat yhtä harmaita kuin tänään, jatkan kyllä lisävaloilla vielä tovin.
Tuulitukka
Ulkona päivä näyttää onneksi vähemmän harmaalta kuin sisältä katsottuna. Ja metsässä on lunta ja sulaa maata, ei jäätiköitä, kuraa eikä viiltävää tuulta. Rakastan metsää. Jälkipolvi, sitten kun en enää kulje omin jaloin tai kun en ymmärrä mistään mitään, viekää minut metsään. Edes joskus. Ja järjestäkää makuusija josta näen edes yhden puun latvan. Lehtipuun.
Jollain metsässä kulkijalla on mielikuvitusta kiehtova kuvio saappaansa pohjassa. Tai kaiketi talvikenkänsä. Monotkin ovat nykyään hiihtokenkiä.
Haikea marakatti synttärijuhlissa
Kerroin joitakin kymmeniä kertoja lapselle miksi minun luottokortillani ei enää tehdä ostoksia, ei niitä pienimpiäkään. Lapsi lupasi täyttää ja tyhjentää tiskikoneen maailman tappiin asti ja mennä ulos käskemättä eikä kuulemma ikinä enää pyydä mitään jos nyt vain saisi sen neljän euron nettiostoksensa. Miten ne osaavatkin tekeytyä niin anelevan, kiltin, suloisen ja lohduttoman näköisiksi ja suurisilmäisiksi. Pysyin lujana.
Metsän poika
Kuuntelimme esikoisen uusimpia sävellyksiä. Hän hehkui ylpeydestä eikä aivan malttanut antaa kuunnella kokonaisuuksia vaan selosti ja pätki teoksiaan. Olen yhä vain yhtä ällistynyt siitä miten taitavasti itseoppinut lapsi käyttää hyvin monimutkaisen näköistä studio-ohjelmaa. Ja miten viehättäviä sävelkulkuja ja sinfonisiakin tunnelmia hän sillä luo.
Puoliso valmistuu huomenna. Kyseessä on hänen yhdeksäs ammattitutkintonsa. Olisi kovin suotavaa että kaiken opiskelun lomassa välillä pääsisi töihinkin. Palkallisiin töihin. Se olisi niin iso helpotus etten osaa kuvitellakaan miltä se tuntuisi.
Ovela arpinaamainen intiaanipäällikkö
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti