Iloisten yllätysten ilta

Eilisessä maanantaissa ainoa hyvä asia oli se, että se oli tiistai. Työhön paluuta edeltävät yöunet olivat juuri niin huonot kuin arvelinkin. Ehkä neljä tuntia. Aloitin uuden työvuoden loistokkaasti jättämällä toimiston avaimen autoon. Auto oli työpaikan lukitussa autotallissa, jonne pääsee toimiston avaimella. Siinä sitten älykkäänä seisoskelin kadulla odottelemassa että joku tulisi joko toimistoon tai talliin. Se siitä ajoissa töihin tulosta. Tänään menikin jo paremmin. Vain puhelin unohtui kotiin.

Eilen töistä tultuani koululaiset alkoivat huutaa ja tapella. Isoäidin mukaan oli oltu sulassa sovussa kunnes tulin. Päätä särki jo valmiiksi, joten syötyäni valmiina odottaneen päivällisen otin gramman parasetamolia ja menin nukkumaan. Väsymyksen ja pääkivun voimakkuutta kuvannee hyvin se, että jätin tuoreen puutarhalehden lukematta. Puolison ja kuin taikaiskusta sovun löytäneet lapset jätin kokoamaan hankkimaani istutuskauhanlöytöpalkintoa. Yhdeksältä illalla heräsin, harvensin kissoja polvitaipeista, peittelin pienokaisen ja suljin ikkunan. Valvoin ja kieriskelin taas kolmisen tuntia.

Lääkäri soitti tänään kuin tilauksesta: ehtisitkö vastaanotolle, meidän pitää nähdä että saan Kelan tarvitseman uuden lausunnon tehtyä. No sehän sopii. Olin jo miettinyt lääkärille hakeutumista: tarvitsenko tässä vielä nukahtamislääkkeitäkin kun ei sitä valohoitoa nyt ehdi. Toiseksi olin ajatellut kysyä lääkäriltä voisiko se korvien kautta nautittava valo oikeasti toimia. Kuulokkeitahan voisin aamiaisen ja työmatkan aikana käyttää. Ja kolmanneksi kutisevat perintökorvani ovat jälleen kerran ryhtyneet toimiin tehdäkseen minut hulluksi. 

Joillakin on vakiovuoro tenniskentälle. Minulla pitäisi olla lääkärille.

Kaikki asiat tulivat suitsait kuntoon. Riittämättömät yöunet vaikuttavat juuri niihin asioihin jotka minulla ovat muutoinkin huonoissa kantimissa: jaksaminen, reaktiokyky, muisti, mieliala. Univaikeuksia emme siis ala katsella yhtään. Sain nukahtamislääkereseptin ja kaikenlaista korviin suihkittavaa. Kirkasvalokuulokkeista lääkäri ei tiedä paljon, mutta ei ole kuullut niistä pahaakaan. Hän suhtautuu varauksella, koska ei  ymmärrä miten valo pääsee perille korvien kautta. Toisaalta lääketiedehän suhtautui pitkään epäilevästi esimerkiksi akupunktioon, mutta kun sitä tarpeeksi tutkittiin, ymmärrettiin miten se toimii. Monet kertovat saaneensa kuulokkeista avun. Jos investointi ei tunnu kohtuuttomalta, kannattaa kokeilla. Ainakin silmien kautta tulevan kirkasvalon hyöty univaikeuksien, väsymyksen ja masennuksen hoidossa on kiistaton. 

Kelan logiikkaa lääkäri kuvaili käsivarsikoreografialla joka saisi filharmonikkojen pasuunat rusetille. Kannoin uuden lausunnon suoraa päätä Kelaan ja jään odottamaan seuraavaa siirtoa. Se ei välttämättä ole pankkisiirto.

Tasaisessa vähävaraisessa parisuhteessa elävä ihminen saa harvoin yllätyslahjoja. Tänään loksahti kuitenkin haavi auki. Kotona odotti oma yllätys sekä minulle että puolisolle. Minä sain ihanan punavihreän jymypaketin kukkaystävältä, puoliso makoisan uudenvuoden toivotuksen eräältä aamuöiseltä asiakkaaltaan, jonka on täytynyt paketin toimittamiseksi nähdä vaivaa saadakseen selville puolison nimen ja osoitteen.

Jos kylällä vielä oli joku joka ei pidä minua heilahtaneena, eipä ole enää. Puoli yhdeksältä tammikuisena iltana otsalampun valossa ja räntäsateessa tämä kasvisuuntaisesta mielialahäiriöstä* nauttiva potilas istutti hyasintteja kukkapenkkiinsä. Ja hihitti itsekseen.

Tänään olen surullinen siitä miten pitkät päivät pienellämme on päiväkodissa. Kymmenen tuntia ja tänään vähän ylikin. Täysin kohtuutonta.

Tänään olen kiitollinen ihmisten hyvyydestä ja halusta ilahduttaa sekä siitä, ettei peura tullut tielle. Näkyvyys liikenteessä ei voi paljon huonommaksi tulla.

*(c) Katarina
 

Suuri arkeen valmistautumisen juhla

Olen viiden lapsen äiti. Toinen ja neljäs lapsi kuolivat ennen kuin syntyivät. En ole vuosikausiin pystynyt kuuntelemaan saati laulamaan Varpusta jouluaamuna. Tänään lauloin eikä äänikään värähtänyt. Tässä kohtaa lääke näytti todella voimansa. Lauloinkin samaan syssyyn miltei koko joululaulukirjan läpi jotta sain riisipuuron uppoamaan kuopukseen. Ehkä on jo ihan hyvä aika siirtyä arkisempiin aamiaisiin. 

Ulkona huhtikuun hommia: keräsin kaikki jouluvalot puista, kaiteista ja ristikoista, kaivelin roikatkin maan alta. Päivä kääntyi historialliseksi siinä kohtaa kun keskimmäinen löysi puoli vuotta hukassa olleen, ikuisesti menetetyksi luullun oranssi-turkoosin istutuskauhani viiruhelpipehkosta. Kauhasta luvattiin kesän mittaan valtaisia löytöpalkkioita. Kukaan ei enää muista mitä. Ulkoilun päätteeksi kävin taas kunnon lenkillä, tällä kertaa ystävän kanssa ja kevyemmin kengin.

Napsin hiljaksiin joulukoristeita pois. Kannoin hyasintit kuistille. Kaivoin reppuja esiin ja komensin etsimään kouluvaatteet valmiiksi. Omasta repustani löysin tiedon että viikon päästä maanantaina on psykologin tapaaminen. Pakkasin pikkuruisen hoitorepun. Etsin tavanomaisen kauhun vallassa työpuhelinta, jonka esikoinen viimein löysi pesukoneen päältä. Muistin verokortin. Keräsin yhden kassillisen pieneksi jääneitä vaatteita keräykseen, toisen ystävälle vietäväksi. 

Söimme loput piparit sekä puolen neliömetrin kokoisen rasiallisen lahjaksi saatuja konvehteja. Saan rasiasta hyvän siemenlaarin tulossa olevia siemenkirjeitä varten. Ihan kohta saa aloittaa kylvöt, ihan kohta täytän keittiön mullalla ja tyhjillä viinirypälerasioilla.

Tuntuu epätodelliselta palata arkeen kaiken juhlimisen, tunnelmoinnin ja laiskottelun jälkeen. Kaikkien työasioiden täydellisen unohtamisen jälkeen. Toivon että ensi yönä saisin nukkua mutta pelkään ettei se onnistu ihan helposti. Eikä herääminen varsinkaan suju helposti. Vuorokausirytmi on vinksallaan. Tänäkin aamuna syötiin aamiaista hieman lounasajan jälkeen.

Romahdus

Aamu alkoi lupaavasti. Jos joku kysyisi missä olen erityisen hyvä, miettimättä sanoisin että riisipuuron keitossa. Hauduttelin pyhäaamun kunniaksi herkullista riisipuuroa kaikessa hiljaisuudessa, selailin lehteä ja suunnittelin mitä kaikkea mukavaa teemme päivän mittaan.

Ei päästy aamiaiseen asti kun tuli romahdus. Saatan olla taitava puuronkeittäjä, mutta lasta en osaa kasvattaa. Vuosikaudet olen puhunut hänelle samasta asiasta nätisti ja rumasti, olen selittänyt, komentanut, langettanut rangaistuksia, silittänyt, halannut, uhkaillut, pyytänyt apua ammattilaisilta ja taas puhunut nätisti ja rumasti. Ei mitään tehoa. Lapsi jäi taas kerran kiinni samasta rikkeestä, minä vetäydyin peittoni alle, turvalliseen kolooni, ja itkin ääneen pitkät itkut. Ajattelin että nyt en enää jaksa, nyt voisi olla hyvä hetki kuoleman vapauttaa minut. Isoäiti piti sillä välin lapselle pitkän puhuttelun aamiaispöydässä. Lapsikin pujahti peittonsa alle itkemään. Kävi pyytämässä anteeksi ja meni sen jälkeen oma-aloitteisesti ulos ja kirjoitti saman taikasanan takapihan vastasataneeseen hentoon lumipeitteeseen.

On paljon vanhempia joilla on todellisempia huolia, todella isoja vaikeuksia lastensa kanssa. Tässäkin perheessä on tehty paljon pahempiakin rikkeitä, hengenvaarallisiakin, enkä ole hajonnut. Mutta en voi verrata. Minun todellisuuteni on tässä ja nyt, viis suhteellisuudentajusta. Koetan suhtautua hyväksyvästi romahtamiseeni. 

Kun puoliso oli vienyt lapset ulos, nousin, söin, laitoin lounaan uuniin ja lähdin ensimmäiselle kunnon lenkille tänä vuonna. Kunpa saisin lenkkeilystä nyt otteen. Puoliso värjäsi ja leikkasi hiukseni. Kello viiden teen jälkeen katsottiin yhdessä leffa. Lapset huomasivat että keräsin kuusesta koristeita pois ja anelivat joulupuulle lisäaikaa. Anomus hyväksyttiin.

Tänä iltana vaihdan Raamatun puutarhalehteen. Ja jos minulla olisi multaa, kylväisin keijunmekkoja.

Saalistaja

Valittaminen sen kun jatkuu. Ajelin isolle kylälle koska lähikaupasta ei saa meidän perheen suosikkiruisleipää kuin kahtena päivänä viikossa. Kotiin tultua huomasin, että ostamani esipaistettu patonki on homeessa. Koska kerta ei ollut ensimmäinen, pakkaus oli ehjä ja parasta ennen -päiväys vasta helmikuun lopussa, laitoin palautetta valmistajalle.

Käytämme paljon kauppojen parasta ennen tänään tai huomenna -tuotteita, joita saa kolmen- tai viidenkymmenen prosentin alennuksella. Siitä ei tule köyhä olo, pikemminkin maailmanpelastajafiilis. Tunnen tehneeni sekä ekologisen sankariteon että onnistuneen saalistusmatkan kun tuon kotiin läjän päiväyselintarvikkeita. 

Meillä myös käytetään silmiä ja nenää ruuan arviointiin sen sijaan että todetaan pelkän päiväyksen perusteella tuotteen olevan pilalla. Useimmiten se on parhaimmillaan. 

Sama voitonriemuinen pelastaja-saalistajafiilis tulee onnistuneesta kirppariretkestä. En löytänyt varjostimia mutta toin lapsille ulkoiluhousuja. Hyväkuntoisia housuja on mukava ostaa kahdella eurolla kirppikseltä kun tietää että kaupassa ne maksavat vähintään neljäkymppiä. Reikä tulee polveen yhtä nopeasti, olipa hinta kumpi hyvänsä. Tällä viikolla on hajotettu ja paikattu kahdet housut ja sama tahti ilmeisesti jatkuu läpi talven, sillä armahtavaa lunta ei ole näille seuduille luvassa.

Kun palasin kotiin, kaikki keittiön vaakasuorat tasot olivat täynnä vastaleivottua omenapiirakkaa. Anoppi.

Katsottiin taas porukalla luonto-ohjelma minkä jälkeen loppuillan meillä asui alati nälkäinen keltapääkaljukkaan poikanen perheineen. Poikaselle kannettiin hiki päässä sammakoita jotka se nielaisi kokonaisina niin että jalat vain sätkivät nokan raossa. Lisäksi se sai muun perheen tavoin savukalaa ja paahdettua ruisleipää, sitä maailman parasta.

Tänään olen erityisen kiitollinen housuista ja siitä, että sain herätä, jos nyt ei ajoissa, niin kuitenkin aamulla eikä tuntunut siltä kuin minut olisi raastettu hereille kesken makeimpien unien.

Kukkahattutäti

Yritän ensimmäistä kertaa talvettaa pelargonioita ja verenpisaroita. Pelakuut näyttävät toivoa herättäviltä, pisarat vainailta. Puoliso ripusti niiden ylle tänään lisävaloa kun törmäsin pitkän etsimisen jälkeen niin yksinkertaiseen ja hinnaltaan huokeaan konstiin että minunkin ymmärrykseni riitti. Kokemuksesta tiedän, etten pysty olemaan myös esikasvattamatta yhtä jos toista, joten valoille on jatkossakin käyttöä. Foliota kiedoin varjostimeksi. Katsotaan toimeentuisinko huomenna kirpparille etsimään varjostimia.

Vetäydyin pois aamupalalta ennen kuin olin syönyt lusikallistakaan. Kaksi lasta tappeli keskenään, kolmas kieltäytyi muuten vain syömästä mitään ja kaikki huusivat minulle omaa asiaansa niin etten saanut yhdestäkään selvää. Nostin kädet pystyyn ja lähdin vain pois, ehkä viideksi minuutiksi. Palattuani tilanne oli rauhallinen ja aamiainen saatiin syötyä. Onnellista että olemme lomalla eikä tarvitse ehtiä mihinkään.

Postiauto ajaa aina lujaa, mutta viimeiset kaksi päivää se on ajanut järjettömän lujaa. Pysäytin ja kysyin voisitko ajaa hiljempaa kun täällä on 30 km/h nopeusrajoitus ja näitä joskus vähän arvaamattomia lapsia ja rollaattorilla kulkevia vanhuksia. No en voi oli vastaus. Kysyin esimiehen nimen ja soitinkin hänelle mutta sain vain jätettyä viestin vastaajaan. Seuraavan kerran olen kotona näkemässä postiauton nopeuden vasta perjantaina, ja jos silloin menee yhtä lujaa, täältä pesee. 

Tähän asti hyvä. Mutta sitten alkaa se ainainen päänsisäinen vinkuna kuinka olen typerä nalkuttava akka jonka elämäntehtävä on valittaa kaikesta. Olen pysäyttänyt postiauton kävelytielläkin ja pyytänyt perusteluja reitinvalinnalle. Olen soittanut poliisit koirantaluttajan perään kun hänen koiransa puri lastani käsivarteen. Olen syöksynyt karmit kaulassa komentamaan isäntää joka puhui kännykkäänsä eikä huomannut että hänen koiransa pissaa orvokkeihini. Koulun tiedotuspolitiikasta on tullut annettua muutama karhea palaute. Kylän lapsia on tullut komennettua pois pikkueläimiä kiduttamasta ja alas naapurin puusta. Bussikuskia valistin ettei v-sanaa sovi käyttää silloin kun on asiakkaita kyydissä. Koululaisröykkiöltä kysyin onko kaikkien mielestä kyse leikistä vai kiusaatteko kaverianne. Bueno. Miksi minulle sitten tulee näistä puuttumisistani aina pitkäaikainen paha mieli ja ahdistus? Miksi tuntuu kuin olisin tehnyt jotain väärin, jollain tavalla kai hävettää vaikka tiedän tehneeni oikein?

Bussissa herään siihen kun joku soittaa kelloa jäädäkseen moottoritien rampilla kyydistä. Kun kuljettaja epähuomiossa ajaakin pysäkin ohi, huutaako pois jäävä matkustaja? Turhaan hän yrittää saada ääntään kuuluviin, koska minä jo karjun että SEIS. 

Saksen terällä

Lasten pukeisiin ja liikkeelle saamiseen tarvitsin etuuksienmenetysuhkauksia ja vartin retriitin peiton alla, mutta lopulta käveltiin porukalla kevyessä lumisateessa apteekkiin. Kuten taudinkuvaan kuuluu, olin unohtanut hakea lisää lääkkeitä ajoissa. Onneksi olin sentään muistanut hankkia reseptin. Pikkuruisesta ja maailman ystävällisimmästä apteekistamme löytyi mitä tarvitsin eikä päiväannos jäänyt väliin. 

Tammikuulle pitää varata 40 minuutin aika lääkärille ja täyttää ennen vastaanotolle menoa taas yksi BDI-kysely. Lääkäri etsiskelee ajankohtaa, josta voitaisiin lähteä laskemaan sitä puolta vuotta jonka ajan voin jo hyvin ja vain totutan lääkkeillä kehoani ylläpitämään uutta serotoniinitasoa. Ensin vastustin lääkkeen aloittamista, nyt tekee mieli kirkua etten halua lopettaa.

Päiväunet pienimmän kanssa eivät menneet ihan putkeen. Minä kyllä nukuin, mutta pieni turautti kakat housuun ja sen sijaan että olisi kiirehtinyt siistiytymään ja herättänyt minut apuun, hän poistui hiirenhiljaa, otti tuolin, kiipesi sen avulla sakset keittiön kaapista ja alkoi etsiä sopivia kohteita. Esikoinen huomasi natiaisen touhut. Vahingot jäivät pieniksi. Viime kerralla meni pöytäliina ja pellavaverho. Myös taannoin jouluvaloja ripustaessa oli sakset mukana kiinnitysnarujen pätkimistä varten. Oli pienestä kiinni ettei kuopus leikannut sähköjohtoa. Työpaikan taukotilassakin aina sävähdän kun joku on jättänyt sakset tai veitsen pöydän reunalle "lasten ulottuville". Ehkä joskus koittaa päivä jolloin ei enää tarvitse olla jatkuvassa hälytystilassa.

Eikös meillä juuri laitettu ruokaa? Miten nyt on taas se tilanne etten tiedä millä huomenna ruokkisin perheen? Aika menee niin nopeasti. Pitäisi tehdä isompia annoksia jotta ruokaa olisi olemassa edes viikoksi kerrallaan. Mutta eiväthän taivaan linnutkaan sellaisesta huolehdi, tsirp tsirp. Olisipa edes pientä luontaista kiinnostusta mihin tahansa hyödylliseen mutta ei, ruuanlaiton sijaan kiinnostaa leivonta, kasvimaan sijaan kukkaset. Uuh, hengitän syvään ja rakastan itseäni tällaisena.

Yksi viimevuotisista suurista epähuomioista oli se, että persilja jäi kokonaan kylvämättä. Niinpä olen joutunut ostelemaan kaupasta ruukkupersiljaa. Niiden juurakot olen istuttanut yrttimaalle, viimeisimmän tänään. Mitähän huomenna istuttaisi? Nyt olisi myös hyvä sää kärrätä multaa, ei tulisi ollenkaan niin hiki kuin kevätauringossa, mutta olen jonkinlaisen talvikuplan sisällä enkä pysty käymään hommaan käsiksi. Ehkä lepotauko on tarpeellinen jotta voisi keväällä villiintyä uudelleen. Monina kevät- ja kesäaamuina lapio on heilunut jo seitsemän aikaan.

Vuoden ensimmäiset puutarhatyöt

Hiljainen päivä. Katsottiin presidentin puhe ja Wienin filharmonikot. Monta vuotta kumpikin on jäänyt väliin. Hämmästyin että sama hauska viime vuosituhannella näkemäni kapellimestari oli yhä täydessä vauhdissa. Tanssijoiden liikkeet, erityisesti harjoituksissa, hivelivät silmiä.

Nuorimmaiset tappelivat koko konsertin ajan keskenään, väsyneinä yövalvomisesta. Uhosin että seuraavana uudenvuodenaattona laitan heidät kuudelta illalla nukkumaan. Mutta en hermostunut saati huutanut. Hyppyytin polkan ja pyöritin valssin tahdissa. Huomenna varmaan löytyy uusia lihaksia.

Ennen pressan puhetta puoliso laittoi kanankoivet kiehumaan. Kun hän meni tsekkaamaan tilannetta, koivet olivat vähin äänin muuttuneet maailman parhaaksi kanakeitoksi. Anoppi.

Minun kävi sääliksi ahtaissa ruukuissa värjötelleitä jouluruusujani ja istutin ne maahan. Myöhemmin illalla menin uudelleen ulos, seisoin pitkään hiljaa puutarhassa ja katselin vain. Koetin nähdä myös kaiken kauniin enkä pelkästään niitä kohtia jotka kaipaavat toimenpiteitä. Siirsin pimeässä hame päällä ja paljain käsin pari kiveä, joita olin puoli vuotta vain katsellut miettien että ovat väärässä paikassa. Sain pari uutta puutarhaideaa. Sydäntä lämmittävä toipumisen merkki.

Opetin esikoiselle miten takkaan tehdään tuli. Keräsin tontut pois ikkunoista. Sytytin ja sammutin kynttilät pihalla. Luin Miinaa ja Manua. Hämäsin laulamalla pienimmäisen syömään iltapalansa. Saku Sammakko on hyvä, siinä on monta säkeistöä. Aika monta kertaa tsekkasin tekstiviestit: odotan ystävän vauvan syntymää. Avasin hammaspesulan ja sain monta asiakasta. Miten mahdottoman hyvin viihdynkään pienenpienissä ympyröissäni ilman huolia ja murheita.

Tietoisen läsnäolon harjoitukset - kuten kaiken muunkin kunnollisen ja säännöllisen elämän - olen laiminlyönyt täysin joululoman aikana. Myöhäisillan raamattuhetkiäni olen ruvennut oikein odottamaan. Vuosiin en ole lukenut kuin sanoma- ja puutarhalehtiä.