Kukkahattutäti

Yritän ensimmäistä kertaa talvettaa pelargonioita ja verenpisaroita. Pelakuut näyttävät toivoa herättäviltä, pisarat vainailta. Puoliso ripusti niiden ylle tänään lisävaloa kun törmäsin pitkän etsimisen jälkeen niin yksinkertaiseen ja hinnaltaan huokeaan konstiin että minunkin ymmärrykseni riitti. Kokemuksesta tiedän, etten pysty olemaan myös esikasvattamatta yhtä jos toista, joten valoille on jatkossakin käyttöä. Foliota kiedoin varjostimeksi. Katsotaan toimeentuisinko huomenna kirpparille etsimään varjostimia.

Vetäydyin pois aamupalalta ennen kuin olin syönyt lusikallistakaan. Kaksi lasta tappeli keskenään, kolmas kieltäytyi muuten vain syömästä mitään ja kaikki huusivat minulle omaa asiaansa niin etten saanut yhdestäkään selvää. Nostin kädet pystyyn ja lähdin vain pois, ehkä viideksi minuutiksi. Palattuani tilanne oli rauhallinen ja aamiainen saatiin syötyä. Onnellista että olemme lomalla eikä tarvitse ehtiä mihinkään.

Postiauto ajaa aina lujaa, mutta viimeiset kaksi päivää se on ajanut järjettömän lujaa. Pysäytin ja kysyin voisitko ajaa hiljempaa kun täällä on 30 km/h nopeusrajoitus ja näitä joskus vähän arvaamattomia lapsia ja rollaattorilla kulkevia vanhuksia. No en voi oli vastaus. Kysyin esimiehen nimen ja soitinkin hänelle mutta sain vain jätettyä viestin vastaajaan. Seuraavan kerran olen kotona näkemässä postiauton nopeuden vasta perjantaina, ja jos silloin menee yhtä lujaa, täältä pesee. 

Tähän asti hyvä. Mutta sitten alkaa se ainainen päänsisäinen vinkuna kuinka olen typerä nalkuttava akka jonka elämäntehtävä on valittaa kaikesta. Olen pysäyttänyt postiauton kävelytielläkin ja pyytänyt perusteluja reitinvalinnalle. Olen soittanut poliisit koirantaluttajan perään kun hänen koiransa puri lastani käsivarteen. Olen syöksynyt karmit kaulassa komentamaan isäntää joka puhui kännykkäänsä eikä huomannut että hänen koiransa pissaa orvokkeihini. Koulun tiedotuspolitiikasta on tullut annettua muutama karhea palaute. Kylän lapsia on tullut komennettua pois pikkueläimiä kiduttamasta ja alas naapurin puusta. Bussikuskia valistin ettei v-sanaa sovi käyttää silloin kun on asiakkaita kyydissä. Koululaisröykkiöltä kysyin onko kaikkien mielestä kyse leikistä vai kiusaatteko kaverianne. Bueno. Miksi minulle sitten tulee näistä puuttumisistani aina pitkäaikainen paha mieli ja ahdistus? Miksi tuntuu kuin olisin tehnyt jotain väärin, jollain tavalla kai hävettää vaikka tiedän tehneeni oikein?

Bussissa herään siihen kun joku soittaa kelloa jäädäkseen moottoritien rampilla kyydistä. Kun kuljettaja epähuomiossa ajaakin pysäkin ohi, huutaako pois jäävä matkustaja? Turhaan hän yrittää saada ääntään kuuluviin, koska minä jo karjun että SEIS.