Kiskoin pari isoa mattoa pihalle ja kaksi uskomattoman painavaa hyllyä autotallista ikkunan eteen taimipöydäksi. Puoliso on luvannut viritellä lisää keinovaloa. Polttelee kylvää keijunmekkoa, jalapenoa ja tomaattia mutta nyt on alakuu. Pidin kuukalenteria huuhaana kunnes kuulin että anoppikin on aina noudattanut sitä. Koetan siis jaksaa odotella kuun vaihteeseen - joka sijoittuu kuun vaihteeseen. Kastelin sen sijaan kastematoviljelmäni. Pitäisi kai niille antaa jotain ruokaakin?
Huomenna saan kirkasvalokuulokkeeni postista ja ryhdyn ihmiskokeeseen. Olen vieläkin lähes innostunut. Ehkä saan myös uuden siemenkirjeen. Pitäisi käydä siemenvarasto läpi ja etsiä kylvöaikataulu. Näissä kiertolaisissa ei aina tule mukana tietoa mihin aikaan vuodesta ne on paras kylvää.
Lapset eivät leikkineet hiekkalaatikolla koko kesänä. Tänään sen sijaan kyllä. Tammikuussa 16 asteen pakkasessa. Minä olen paistatellut päivää ja mietiskellyt lisää varhaista puuttumista ja omaa karheaa suhtautumistani siihen. Tottakai on hyvä että neuvolassa ollaan tarkkoja ja lähetetään lisätutkimuksiin. Parempi niin kuin toisin päin. Mutta kuinka ahtaaseen muottiin lastemme oikein pitää mahtua? Jos hitaan äidin ja hitaan isän lapsi on hidas eikä ehdi pukea päällensä tai syödä yhtä nopeasti kuin enemmistö, niin nopeasti kuin koulun aikataulu vaatii, kannattaako masinoida tutkimukset vai voisiko hiukan joustaa ja myöntää että ihmiset ovat erilaisia? Jos lapsi tönii toisia päiväkodissa, kannattaako laittaa lapsi psykologille vai jäähypenkille? Jos eskarilainen juoksee luokan ikkunaan nähdessään perheensä ajoneuvon kulkevan koulun pihalla, onko hän keskittymiskyvytön vai aivan normaali lapsi? Jos lapsi ei suostu yhteistyöhön, kannattaako huolestua vai antaa hänelle aikaa? Ehkä hän on hitaasti lämpiävä.
Ja kuka sen normaalin määrittelee ja millä oikeudella? Minun mielestäni ihminen saa olla hidas ja hitaasti lämpiävä. Se on ehkä osa hänen persoonaansa. Tuntuu että nyt pitää olla tietyn pituinen/painoinen/kokoinen/näköinen/kuuloinen, kehittyä tarkassa aikataulussa ja käyttäytyä piukkojen normien mukaisesti jotta läpäisee syynin. Joissakin asioissa on menty äärestä laitaan. Terveydenhuollossa kehitetään kuukausien jonoja niin että ne, jotka todella ovat avun tarpeessa, joutuvat odottamaan kohtuuttoman pitkään. Kuinka paljon näihin normintäyttötutkimuksiin palaa kuntien rahaa suhteessa niistä saatavaan hyötyyn?
Aihe on hankala, sillä olenhan kauhea äiti jos en ajattele lapseni parasta. Tietäväthän ammattilaiset nämä asiat paremmin. Näkevät satoja ja tuhansia lapsia. Tietenkin jokainen vanhempi ajattelee ensimmäiseksi ettei omassa lapsessa ole mitään vikaa. Mutta minä en suostu uskomaan ettei nykysysteemissäkin voisi olla pikkuisen vikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti