perjantai 10. tammikuuta 2014

Vapaa kuin taivaan räntä

Sairauslomapäivä. Tai työnantajan näkökulmasta virkavapaa. Sydän helähti sirpaleiksi kun kuuntelin kuopuksen raastavaa itkua aamuseitsemältä: en halua päiväkotiin, haluan nukkumaan! Eihän tässä ole mitään tolkkua. Äiti on kotona, isoäiti on kotona ja silti pienen ihmisen pitää mennä kymmeneksi tunniksi päiväkotiin. Ainoa mikä vähän lohduttaa on se, että hän on jo neljävuotias oman ikäisestään seurasta nauttiva napero. Seuraavaksi kuuntelin koululaisten epäilyttävän hiljaisia aamutoimia, mutta pitäydyin menemästä hätiin. Ainakin kouluun oli lähdetty. Kymmenen jälkeen jaksoin viimein itse nousta ja nauttia hiljaisen partajugurtti-mustaviinimarja-luksusaamiaisen aamulehden kera.

Koulupäivän aikana riisuin kuusesta loput koristeet ja leikkasin oksasaksilla oksat. Sijoittelin ne arimpien kasvien suojaksi puutarhaan. Kävi niin kuin arvelinkin: lapset eivät huomanneetkaan kuusen katoamista. Nostelimme anopin kanssa lopunkin joulun kaapin ylähyllylle. Vielä ehdin juoda litran vihreää teetä ja selata läpi siemenvarastoni ja postin tuoman siemenluettelon ennen kuin koululaiset palasivat. Laitoin heille välipalan ja lähdin reilun tunnin mittaiselle reippaalle lenkille armottomaan räntäsateeseen. Otin muutamia juoksuaskeliakin.

Puheterapeutilta tuli huolestunut lausunto joka sai mieleni murheelliseksi. Puoliso suhtautuu koko terapiahommaan kuin kärpästen surinaan. Anoppi paneutui lukemaan lausunnon ja huudahti lopuksi että tämähän on ihan puppua. Miksi noin pieneltä vaaditaan jo noin paljon. Pyh. Älkää välittäkö tästä mitään. No, yritän olla välittämättä. Yhteiskunta haluaa varmaan vain pelkkää hyvää. Silti usein tuntuu että neuvolat, koulupsykologit sun muut virkahuolestujat aiheuttavat myös paljon turhaa stressiä vanhemmille.

Lisää toisessa todellisuudessa elämistä: Kun lasken tavaran käsistäni, se katoaa. Ainoastaan puoliso voi löytää sen, itse en sitä näe vaikka se olisi norsu ja istuisi nenälläni. Erityisen varmasti katoaa se tavara, jonka säilymisestä olen kantanut erityistä huolta ja noudattanut erityistä huolellisuutta. Kun asetan tavaran hyllylle, se putoaa. Vaikka kuinka huolellisesti ja syvälle asettaisin sen. Aivan kuin kaikki elämäni hyllyt olisivat jotenkin kaltevia.

Puolisolla ei ole hiihto-, kesä- eikä syyslomaa opinnoistaan. Hain silti tuettua lomaa. Perustelujahan hakemukseen löytyi vaikka muille jakaa. Valitsin kolme eri loma-ajankohtaa ainoasta lähellämme sijaitsevasta kohteesta. Se on niin lähellä, että puoliso voi asua perheen kanssa lomakohteessa ja käydä sieltä koulua. Viime vuonna hakuaika meni ohi vaikka kyttäsin sitä kuin haukka. Lapsiperhelomille näet olikin lyhyempi hakuaika kuin muille.

Puoliso tilasi kirkasvalokuulokkeet verkkokaupasta. Olen melkein innoissani.

Kerroin vaari-tekstissä isäni lapsuuden perheestä. Törmäsin eilen tähän kuvaan, yhteen rakkaimmistani. Kuvassa on helisevänauruinen suomea murtaen puhunut 89-vuotiaaksi elänyt mummuni sylissään isäni.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti