Jaksaminen on tänään ollut pahasti hukassa ja tyhjyys sen tilalla, erityistä syytä en keksi. Aamupalan jälkeen vetäydyin peiton alle ja kuuntelin muka läsnäoloharjoituksia. Nukuin iltapäivään. Puoliso vei lapset kävelylle kuten eilenkin. Heidän palattuaan raahasin itseni väkisin lenkille. Tökki ja tympi kaikki. Mietin ja epäilin omaa toipumistani, mielessä pyörivät ne kaikkein tympeimmät, ylittämättömiltä tuntuvat työjutut. Pari kertaa vaihdoin reittiä kesken matkan ja vasta metsäpolulle päästyäni tunsin aavistuksenomaista liikunnan iloa. Metsässä on vastustamattoman kaunista. Löysin myös miljöön jonne saamme kanalan ja maakellarin ja vanhan tyyliset hirsirakennuksemme sitten kun muutama ylimääräinen miljoona putoaa käteen.
Lounaasta kello viiden teehen nukuin taas. Yritin olla huolehtimatta saunanlämmityksistä ja läksyjen valvomisista mutta ihan vähän kyselin niiden edistymisestä silti. Halasin raivarin saanutta lasta niin kauan kuin voimat riittivät. Kolmeen kertaan jätepapereista pelastamaani partioleiritiedotetta etsittiin porukalla, minä vetäydyin takavasemmalle ilmoittaen että lääkäri on kieltänyt huolehtimasta. Illalla ovikello soiseli soi, asiakas kävi sovittamassa netissä myynnissä olevia vaatteita, naapuri toi kassillisen pyyntituoretta kalaa, lapsia kyseltiin ulos. Istuskelin voimatonna tyhjin silmin, pakenin välillä pihalle, vetäydyin lukkojen taa makuuhuoneeseen. Parempiakin päiviä on nähty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti