Kriisinpoikanen aamulla, kun fleecetakki ja pehmokoira olivat hukassa. Anoppi löysi molemmat, kuten tavanomaista. Pikkuihminen jäi tyytyväisenä päiväkotiin. Juuri ennen työpaikalle saapumista huomasin kierroslukumittarin alaosassa jonkin merkkivalon, symbolin merkitys ei minulle aivan auennut. Paniikkia. Sen olen jo oppinut että jos autosta kuuluu kummallinen ääni, pitää laittaa radio kovemmalle, mutta entäs nyt? Silmät kiinni ei kuulosta hyvältä idealta.
Ystävän kanssa pohdittiin olisiko masennukseni saanut alkunsa hoitamatta jääneestä synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kymmenen vuotta sitten. Esikoisen vauvavuosi oli raskas, mutta aikoinaan ajattelin että siihen oli riittävästi käytännön syitä: lapsella oli ruoka-aineallergioita ja hän huusi aamuneljään lähes joka yö, puoliso oli töissä toisella paikkakunnalla ja tuli vain vapaapäiviksi kotiin, olimme juuri muuttaneet uuteen kotiin enkä tuntenut naapurustosta ketään, äitikerhon tyyppiset kokoontumisajot pidettiin aamupäivisin jolloin vauva ja minä nukuimme syvää unta yön taistelujen jälkeen. Olin uudelleen raskaana ja voin pahoin. Esikoisen kummitäti kävi 20 kilometrin päästä pitämässä seuraa ja auttamassa, mistä olen ikuisesti kiitollinen. Masennusta on kyselty neuvolassa moneen kertaan ja olen aina kertonut että joo, kyllä taitaa olla, muttei se kertominen ole koskaan johtanut mihinkään. En varmaan ole osannut näyttää ja kuulostaa masentuneelta. Minähän olen niin hauska.
Illalla syötiin taivaallisen hyvää haukikiusausta ja aroniavispipuuroa. Pelkäsin että kiusaus maistuisi, no, hauelta, mutta anoppi oli sujauttanut siihen pienen murun kinkkua sekaan.
Etsittiin kadonnutta kouluvihkoa. Ei löydetty - eikä ehditty ulos. Nettiyhteys oli poikki, minkä johdosta ehdin lukea Uuden testamentin loppuun ja aloittaa Vanhaa. Mietin menivätkö kaikki Adamin ja Nooan jälkeläiset naimisiin veljentyttärensä kanssa kuten Nahor, kun ei maailmassa kerran muita ihmisiä ollut. Se kyllä selittäisi paljon ihmiskunnan edesottamuksista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti