Nuorimmaiset tappelivat koko konsertin ajan keskenään, väsyneinä yövalvomisesta. Uhosin että seuraavana uudenvuodenaattona laitan heidät kuudelta illalla nukkumaan. Mutta en hermostunut saati huutanut. Hyppyytin polkan ja pyöritin valssin tahdissa. Huomenna varmaan löytyy uusia lihaksia.
Ennen pressan puhetta puoliso laittoi kanankoivet kiehumaan. Kun hän meni tsekkaamaan tilannetta, koivet olivat vähin äänin muuttuneet maailman parhaaksi kanakeitoksi. Anoppi.
Minun kävi sääliksi ahtaissa ruukuissa värjötelleitä jouluruusujani ja istutin ne maahan. Myöhemmin illalla menin uudelleen ulos, seisoin pitkään hiljaa puutarhassa ja katselin vain. Koetin nähdä myös kaiken kauniin enkä pelkästään niitä kohtia jotka kaipaavat toimenpiteitä. Siirsin pimeässä hame päällä ja paljain käsin pari kiveä, joita olin puoli vuotta vain katsellut miettien että ovat väärässä paikassa. Sain pari uutta puutarhaideaa. Sydäntä lämmittävä toipumisen merkki.
Opetin esikoiselle miten takkaan tehdään tuli. Keräsin tontut pois ikkunoista. Sytytin ja sammutin kynttilät pihalla. Luin Miinaa ja Manua. Hämäsin laulamalla pienimmäisen syömään iltapalansa. Saku Sammakko on hyvä, siinä on monta säkeistöä. Aika monta kertaa tsekkasin tekstiviestit: odotan ystävän vauvan syntymää. Avasin hammaspesulan ja sain monta asiakasta. Miten mahdottoman hyvin viihdynkään pienenpienissä ympyröissäni ilman huolia ja murheita.
Tietoisen läsnäolon harjoitukset - kuten kaiken muunkin kunnollisen ja säännöllisen elämän - olen laiminlyönyt täysin joululoman aikana. Myöhäisillan raamattuhetkiäni olen ruvennut oikein odottamaan. Vuosiin en ole lukenut kuin sanoma- ja puutarhalehtiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti