Virtapiikki

Onkohan minulla sittenkin myös kaksisuuntainen mielialahäiriö? En ole perehtynyt aiheeseen sen kummemmin, mutta jonkinlainen mania tulee etsimättä mieleen: Tänä aamuna nousin pirteänä vähän ennen kahdeksaa, kävin suihkussa, laitoin aamupalan, raivasin keittiön, valmistelin ison kasan taimiruukkuja, pesin lakanat, vein täkit, tyynyt ja petarit pakkaseen tuulettumaan, täytin lintulaudat ja ruokinta-automaatit, pesin neljät hampaat, kumosin yhden jäälyhdyn valmiiksi ja laitoin toisen jäätymään. Ja kaikki tämä ennen aamupalaa.

Jäälyhty, jossa palaa oikea kynttilä eikä mikään muovikuorihärpäke, on kauniimpi kuin mikään muu ihmisen tekemä talvinen valokoristus. Ja sen lyhdyn tulee olla jäätä eikä muovia. Kaikkia kauheuksia ihminen keksiikin. Mutta niin, se jäälyhty, oikea kynttilä, sininen hetki, sokerihuurrutettu luminen puutarha. Siinä silmä lepää ja jos tarpeeksi kauan malttaa pitää silmänsä paikoillaan, lepää sielukin.

Mieli kulkee omia polkujaan ellen tietoisesti hillitse. Jos en ole linnunradalla tai kodittomien lasten parissa, saatan murehtia vaikka Tyynenmeren jätepyörrettä. Mietin sitä aika usein kun joudun heittämään jotain sekajätteeseen. Yleensä se on muovia. Mutta kas, eräänä yönä mieleeni tuli valoisa ajatus: Ehkä jossain joku minua älykkäämpi myös miettii jätepyörrettä ja keksii keinon jonka avulla meri saadaan puhdistettua. Mutta sitten taas - mahtaako koskaan tulla ketään niin älykästä joka keksisi miten ihminen saataisiin välittämään.

Tänään mietin sellaistakin olenko liian huomaavainen. Katsonko asioita liikaa toisen ihmisen näkökulmasta. Sellainen ei ole muotia. Pärjäävätkö lapseni tässä maailmassa jos opetan heidät ottamaan toiset ihmiset liian hyvin huomioon. Toistaiseksi ei näy olevan pelkoa liiasta opista, mutta toisaalta olen huomannut että he salaavat kuuntelun ja oppimisen  hyvin. Isoäidin opit saattavat pullahtaa lasten suusta äkkiarvaamatta oikealla hetkellä vaikka he eivät muka ole niitä koskaan kuunnelleet.

Mietin myös teenkö oikein opettaessani lapsia niin kuin yhteiskunta haluaa. Että älä lyö takaisin vaan mene kertomaan aikuiselle. Isoäiti, harras uskovainen, näet sanoo, että lyö vaan ja sano että jos vielä minua kiusaat niin ensi kerralla lyön kovempaa. Kyllä lapsen täytyy osata puolustaa itseään. Kiusallista, sillä en pysty olemaan täysin eri mieltä hänen kanssaan.

Kävin katsomassa ystävän suloista pikkuista vauvaa ja kipaisin samalla reissulla ostamaan lapsen sänkyyn uuden patjan. (Loppukuu katsellaan sitä patjaa jos tulee nälkä, sillä Kela ei ole saanut ponnistettua päivärahapäätöstä maailmaan.) Poikkesin tekemään viiden euron ostokset kirpparilla. Sillä välin kun muu perhe oli luistelemassa, pesin lisää pyykkiä ja leivoin joulutorttuja. Meillä oli tänään pikkujoulu. Torttuja, glögiä ja jopa pari joululahjaa, jotka tarttuivat matkaan ystävän luota.

Illalla siivous, sänkyjen petaus, koko perheen parturi ja sauna. Eikä tunnu missään. Kertaakaan en tänään heittänyt pitkäkseni tai tuntenut velttoa voimattomuutta. Millainen päivä mahtaa tulla tämän puhtipäivän jälkeen.

Tänään olen erityisen kiitollinen ystävän kannustavista sanoista, auringonpaisteesta, hyrisevän hyvästä mielestä, kadonneen postilähetyksen löytymisestä ja yllättävästä jaksamisesta.