maanantai 20. tammikuuta 2014

Mopoauto panee hanskat naulaan

Hallinnon uudistaminen, järkeistys, mikä lie, vie minulta järjen ihan justiinsa. Tänään olisin jo lähtenyt karmit kaulassa jos vain olisi joku paikka minne mennä. Vaihdetaan kaikki ohjelmat ja systeemit, samoin yhteistyötahot, koulutus annetaan netissä mutta kukaan ei kouluta edes käyttämään sitä nettikoulutusta. Kun jotain kysyy, vastaukseksi saa vain "oletko käynyt koulutuksissa?" Voihan pimahdus, kun en ilkiä rumempaa sanaa käyttää. Hallinnon puolelle on turha soitella, viimeksi tuli jo selväksi, että minun hommillani on sieltä katsottuna banaanikärpäsen aivastuksen verran merkitystä ja saman verran niihin myös ehditään panostaa. Hermo oli piukalla. Koetin pitää päällimmäisenä ajatuksen, että töitähän nämä vain ovat. Jos ne eivät ketään kiinnosta, miksi minunkaan pitäisi niillä päätäni vaivata? Pääasia että palkka juoksee. Tai 60 prosenttia siitä. Ei minun tarvitse. Olen mopoauto. Polttoaineena 200 grammaa suklaata.

Onneksi päivään sisältyi myös toimivaa yhteistyötä ja mielekkäitä, edistyviä hommia. Psykologi ilahdutti lähettämällä uusia tietoisen läsnäolon harjoituksia. Näkyi olevan joku uneen valmistautuminenkin, kuulostaa lupaavalta. Kirkasvalokuulokkeet hain ruokatunnilla pakettiautomaatista ja ne latautuvat tuossa vieressäni tietokoneen avulla. Aamulla sitten ensimmäinen "annos". 

Huomenna puolisolla on etäpäivä. Minä pääsen kaupunkiin naapurin kyydillä ja saan nukkua vähän pitempään. Samoin saa pikkuinen muruseni, joka jo uinahtikin pehmokoira kainalossaan - minun sänkyyni, kuinkas muuten.

Homeisen leivän valmistaja lähetti lahjakortin jolla saamme kaupasta vähän enemmänkin heidän tuotteitaan. Myös uusi entistäkin muhkeampi siemenkirje tuli ja konvehtirasiat loppuivat kesken. Kaikki snapsilasit, munakupit ja muut pienet astiat ovat siementen vallassa. Tarvitsen lisää maata. 

Tarvitsen myös sopivan kokoisen lottovoiton, jotta voin jättäytyä pois ansiotöistä ja perustaa hyvän mielen taimitarhan. Kärrätä kesät multaa ja pitää talvet vaikka plokia. Haluan maatilan pihapiirin, ison viileän kuistin, maakellarin ja pikkuisen kanalan. Voisin perustaa retriittikeskuksen. Puolison palkkaisin talonmieheksi ja kokiksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti