Saksen terällä

Lasten pukeisiin ja liikkeelle saamiseen tarvitsin etuuksienmenetysuhkauksia ja vartin retriitin peiton alla, mutta lopulta käveltiin porukalla kevyessä lumisateessa apteekkiin. Kuten taudinkuvaan kuuluu, olin unohtanut hakea lisää lääkkeitä ajoissa. Onneksi olin sentään muistanut hankkia reseptin. Pikkuruisesta ja maailman ystävällisimmästä apteekistamme löytyi mitä tarvitsin eikä päiväannos jäänyt väliin. 

Tammikuulle pitää varata 40 minuutin aika lääkärille ja täyttää ennen vastaanotolle menoa taas yksi BDI-kysely. Lääkäri etsiskelee ajankohtaa, josta voitaisiin lähteä laskemaan sitä puolta vuotta jonka ajan voin jo hyvin ja vain totutan lääkkeillä kehoani ylläpitämään uutta serotoniinitasoa. Ensin vastustin lääkkeen aloittamista, nyt tekee mieli kirkua etten halua lopettaa.

Päiväunet pienimmän kanssa eivät menneet ihan putkeen. Minä kyllä nukuin, mutta pieni turautti kakat housuun ja sen sijaan että olisi kiirehtinyt siistiytymään ja herättänyt minut apuun, hän poistui hiirenhiljaa, otti tuolin, kiipesi sen avulla sakset keittiön kaapista ja alkoi etsiä sopivia kohteita. Esikoinen huomasi natiaisen touhut. Vahingot jäivät pieniksi. Viime kerralla meni pöytäliina ja pellavaverho. Myös taannoin jouluvaloja ripustaessa oli sakset mukana kiinnitysnarujen pätkimistä varten. Oli pienestä kiinni ettei kuopus leikannut sähköjohtoa. Työpaikan taukotilassakin aina sävähdän kun joku on jättänyt sakset tai veitsen pöydän reunalle "lasten ulottuville". Ehkä joskus koittaa päivä jolloin ei enää tarvitse olla jatkuvassa hälytystilassa.

Eikös meillä juuri laitettu ruokaa? Miten nyt on taas se tilanne etten tiedä millä huomenna ruokkisin perheen? Aika menee niin nopeasti. Pitäisi tehdä isompia annoksia jotta ruokaa olisi olemassa edes viikoksi kerrallaan. Mutta eiväthän taivaan linnutkaan sellaisesta huolehdi, tsirp tsirp. Olisipa edes pientä luontaista kiinnostusta mihin tahansa hyödylliseen mutta ei, ruuanlaiton sijaan kiinnostaa leivonta, kasvimaan sijaan kukkaset. Uuh, hengitän syvään ja rakastan itseäni tällaisena.

Yksi viimevuotisista suurista epähuomioista oli se, että persilja jäi kokonaan kylvämättä. Niinpä olen joutunut ostelemaan kaupasta ruukkupersiljaa. Niiden juurakot olen istuttanut yrttimaalle, viimeisimmän tänään. Mitähän huomenna istuttaisi? Nyt olisi myös hyvä sää kärrätä multaa, ei tulisi ollenkaan niin hiki kuin kevätauringossa, mutta olen jonkinlaisen talvikuplan sisällä enkä pysty käymään hommaan käsiksi. Ehkä lepotauko on tarpeellinen jotta voisi keväällä villiintyä uudelleen. Monina kevät- ja kesäaamuina lapio on heilunut jo seitsemän aikaan.