Kotoisa lauantai

Leppoisa kotilauantai, hyvä, vapautunut ja toimelias päivä. Heräsin omia aikojani ja lähdin koirien kanssa metsään. Löysin kantarelleja! Aamupalan jälkeen raivasin pyykkejä, tein pullataikinan, paistoin pari suklaa-kurpitsakakkua partiomyyjäisiin, kokkasin lounaan ja töihin eväiksi jauheliha-sieni-kesäkurpitsa-paprika-sipuli-valkosipulilasagneten. Sillä välin kun uuni ja pesukone hoitivat omia hommiaan, kiipeilin pyyhkimässä pölyjä kaappien päältä. Pyyhin myös lyijykynäpiirrokset seiniltä. Pesin sohvat ja eteisen maton mäntysuovalla. Asettelin paristoilla toimivat värivalopallot suureen maljakkoon vessan kaapin päälle. Ehdin ja sain tänään aikaan paljon enemmän kuin monena edellisenä viikonloppuna yhteensä.

Esikoinen palaili yökylästä liikaa herkkuja syöneenä ja pyyhiskeli pölyjä kanssani. Lounaan jälkeen viimeisillä valoisilla hetkillä tein toisen metsälenkin koirien kanssa. Kaksi peuraa juoksi pururadalla kuin parhaatkin lenkkeilijät. Kun Piki on irti, se ei sano mitään, ryntää vain peurojen perään. Nyt se oli hihnassa ja piti aikamoisen haukun. Kahdeksan metrin fleksissä ehtii saada aikamoisen vauhdin kuudentoista metrin matkalla, jos taluttajan huomio on toisaalla. Oli vähällä ettei koira, fleksi ja käsivarteni lähtenyt peurojen perään.

Naapurin neiditkin hakivat Pikin ja Savun tänään kahdesti lenkille. Puoliso sai roskakatoksen valmiiksi (maalaus jää kevääseen) ja kärräsi valtavan sorakasan etupihalta pois. Lapsetkin viihtyivät pihalla pitkän aikaa kun heidät oli ensin saatu sinne kammettua.

Toisen karvavauvan kanssa on paljon helpompaa, ihan niin kuin ihmisvauvankin. Ei tarvitse paniikin vallassa etsiskellä pentua aina kun se on vetäytynyt rauhalliseen soppeen nukkumaan. Ei tarvitse tsekkailla vieläkö koivet oikosenaan makaava otus on hengissä. Ei tarvitse hermoilla syökö se tarpeeksi. On jo tottunut siihen että sisätiloissa joku seuraa perässä jokaisen ottamani askeleen ja siihen ettei tiskikonetta saa enää koskaan täyttää yksin. Lenkillä päästään reippaasti eteenpäin kun pikkukoija seuraa hanakasti isompaa. Pikkukoijan kulkema matka on toki vähintään kymmenkertainen verrattuna muiden kulkemaan, vaikka "samaa matkaa" mennäänkin. Ensi viikolla Savu pitäisi jollain konstilla saada eläinlääkärin vastaanotolle rokotettavaksi.

Valokuvien siirto kamerasta tietokoneelle on mennyt entistä vaikeammaksi. Alkuun ne siirtyivät  ilman että piti edes ottaa muistikorttia ulos kamerasta. Seuraavassa vaiheessa muistikortti piti siirtää kortinlukijaan. Nyt ei riitä enää sekään. En edes tiedä tuon vempeleen nimeä jonka avulla puoliso siirtää kuvat. Ei siis tule enää päivittäin siirrettyä eikä kuvattuakaan. Blogissakin pitää turvautua vanhoihin otoksiin. Saattaa tulla toistoa.

Iltasella sain netissä valmiiksi ja tilattua valokuva-albumin, joka lähetetään anopille joululahjaksi. Se kertoo perheemme ja puutarhamme vuodesta 2014. Mukaan lienee syytä liittää kirje jossa kerrotaan albumin sivuille ilmestyneen sinimarmoroidun koiranpennun tarina - erityisesti sen hinta. Puolison sukulaiset kokoontuvat Suomeen joka joulu mutta anopista ei voi tietää. Jos hän ei tule, lähetän hänelle sukulaisten mukana ison pinon Pellervoja, Kotimaita ja Kodin kuvalehtiä. Anoppi on yhtä kova lukemaan kuin poikansa. 

Päätimme jättää partiokirkon väliin. Perheessä ei ole tällä kertaa ketään lupauksenantajaa - esikoinen on antanut seikkailijalupauksen jo leirillä. Kakkuni pääsevät sammon kyydissä myyjäisiin ja me saamme nukkua niin pitkään kuin nukuttaa ja venyä aamiaispöydässä puolille päivin. Olen ylitsevuotavan helpottunut. Jouluaaton hartauden väliin jättäminen alkoi saman tien kovasti houkuttaa.