Merenneito

Töissä on sujunut kohtuullisesti. Käyttämäni ohjelma panee hanttiin sen kun kerkiää mutta minun ei onneksi tarvitse takuta sen kanssa yksin. Ja seuralaiseni on paitsi periksiantamaton, myös aika haka löytämään ratkaisuja. Muut tekemiseni ovat mahdotonta säätämistä: etsin tavaroita jotka juuri laskin käsistäni, vaikkapa toista kenkääni. Solmin takaisin narun jonka olen juuri solmusta avannut. Pyydän työkaverilta asiakkaan osoitetta samassa viestiketjussa jossa hän on sen juuri minulle ilmoittanut. Päivät pitkät etsin hukassa olevia tiedostoja, palvelimia ja puolikkaita kirjoja.

Arki menee menojaan, mitään ei ehdi. Kun tulemme päiväkodin, joskus kaupankin kautta töistä, syöksyn koirien kanssa lenkille. Syön tai ainakin ruokin lapset. Ja koirat ja kissat. Raivaan keittiön, väännän läksyjen tekemisestä, hoitelen pyykkejä ja/tai tiskejä, siivoilen hiukan viikonlopun juhlia varten, taitan peistä iltapalalle tulosta, pesen muutamat hampaat ja vien koirat pissalle. Kas, pitäisi jo olla nukkumassa. Ei voi olla totta, joko pitää herätä ja lähteä töihin. Sitä ennen pitäisi laittaa itsensä ihmisen näköiseksi ja syödä aamupala. Ja ruokkia kissat ja koirat ja huolehtia molemmat pihalle. Ja kantaa nukkuva pienokainen hammaspesulle. Kiireitä kuvastaa varmaan parhaiten se, että uusin puutarhalehti on lukematta. Se taisi tulla sentään jo toissa viikolla. Tämä blogipäivityskin on ollut jo viikon miltei valmis mutten ole ehtinyt julkaista.

Muistaakseni minulla piti olla psykiatrin tapaaminen lokakuussa. Jostain syystä se siirtyi marraskuulle. Edellisenä päivänä soitettiin, peruttiin ja annettiin uusi aika jouluaatonaatoksi. Kysyttiin sentään onko kiire. Mikäs tässä on möllötellessä niin kauan kuin lääkkeet riittävät. Viimeistään tammikuussa olisi kyllä kiva päästä ihan vastaanotolle asti.

Saatoin mainita taannoin jotain suklaan syönnin lopettamisesta. Unohda se. Suklaata menee taas miltei entiseen tahtiin. Hiljattain erään ystävän pikkutyttö näki ensimmäistä kertaa satukirjan merenneidon ja tokaisi voi voi, pinsessa on valas. Päätin tästä lähtien huokaista samat sanat aina kun katson peiliin. Alkaa naurattaa. Joka kerta.

Otsaani on kasvanut suunnattoman suuri kunnallispoliittinen elin. Arvoisa kunnanvaltuustomme on päättänyt lakkauttaa kylästämme palvelut. No, koulu sentään vielä jää eikä ehkä ole seuraavana lakkautuslistalla kun oppilaita on lähemmäs parisataa, mutta kaikki muut kunnalliset palvelut lähtevät: terveysasema, kirjasto, toinen päiväkoti, palvelutalo - ja naapurikylästä koulu. Kustannussyistä. Kunnan talous on tiukalla. Pitää säästää. Samaan aikaan investoidaan parin miljoonan rakennushankkeeseen joka ei ole millään muotoa välttämätön eikä perusteltavissa. Vanhukset passitetaan naapurikuntaan vieraiden ihmisten keskelle ja muut terveydenhuollon asiakkaat toivotetaan tervetulleiksi kirkonkylään: ei täällä ole jonoja. Juu, ei varmaan tähän asti ollutkaan. Pidän todennäköisenä että jatkossa on, kun asiakkaita pamahtaa parituhatta lisää. Ja oman kokemukseni mukaan ihan mahdottoman ruusuista ei ole ollut tähänkään asti: ainakin minut on tungettu kahden potilaan väliin ylimääräisenä joka kerta kun olen terveyskeskuksen palveluihin joutunut turvautumaan. Muilta olen kuullut vielä hullumpaa, esimerkiksi kun eräät vanhemmat yrittivät saada kyyn puremalle pikkulapselleen lääkäriaikaa, terveyskeskuksesta ilmoitettiin ettei tarvitse tulla.

Sain taas lapsille uudenveroista ulkovaatetta ison pinon. Siunatut ystävät ja naapurit, joiden lapset onneksi myös kasvavat ja vaatteet jäävät pieniksi. Ja jalkineet ja urheiluvarusteet. Nyt en ennätä karsia omia kulahtaneempia ja reikäpolvisia pois vaan kaikki pitää survoa vaatehuoneeseen - ja toivoa ettei se räjähdä viikonlopun juhlien aikana. 

Pikin vauva-aikojen jälkeen ihmettelin miksi pikkupennusta tuli otettua niin vähän kuvia. Nyt kun yritän kuvata Savua, ymmärrän syyn. Eihän se pysy etsimessä sekuntiakaan. Ja jos kuvaan sattumalta osuukin osa koirasta, se on useimmiten tärähtänyt.

Huushollia on kuurattu synttärijuhlia varten jo pari viikkoa mutta puuhaa riittää tällekin illalle. Riepua heiluttamaan riennän siis.

Mettäpöyrööt