Paha kierre

Kävin keskiviikkona psykoterapeutilla kesken työpäivän. Hänellä on vastaanotto sekä kaupungissa että maalla. Näppärää. Tällä kertaa tuntui että todella oivalsin jotain. Ei mullistavaa, mutta olennaista.

Ensin tapahtuu jotain. Tapahtumasta seuraa ajatus. Ajatuksesta seuraa tunne. Tunteesta toiminta. Hän otti käytännön esimerkiksi lauantaina polttamani pullat. Tapahtuma on siis se että pullat palavat. Unohdin ne uuniin vaikka kello oli soimassa. Ajatus: ei tästä tule mitään, en muista mitään, en pysty toimimaan töissä enkä kotonakaan ilman että koko ajan menee pieleen. Tunne: Olen huono. Masentaa. Toiminta: Kiukuttelen. Rähjään perheelle: olitte keittiössä ettekä voineet ottaa pullia uunista, mun pitää aina kaikki tehdä jne. Tästä käynnistyy kierre. Tulee uusi ajatus: Olinpa tyhmä kun huusin perheelle, mistä ne olisivat voineet arvata että pullat pitää ottaa uunista. Uusi tunne: Olen paitsi huono työntekijä ja huono kotitöissä, myös huono äiti. Masentaa. Uusi toiminta: Menen peiton alle itkemään. Ja niin edelleen. Paha kierre.

Avain on siinä mitä ajattelee tapahtuneesta. Voin tietoisesti päättää etten harmistu. Voin pakottaa itseni siihen. Naurahdan vain että olinpas hupsu kun painoin kellon sammuksiin ja unohdin pullat. No mitäs tuosta. Menetys ei ollut kovin suuri. Ensimmäinen pellillinenhän onnistui. Viskaan palaneet kompostiin ja tarjoilen onnistuneet perheelle. Lapset näkevät että okei, äiti mokasi muttei hajonnut sen takia, ei heittänyt hanskoja tiskiin. Minäkin voin siis mokata ja jatkaa silti pää pystyssä eteenpäin. 

Jotta voimme puuttua pahaan kierteeseen, meidän pitää saada selville ne tilanteet joista se lähtee liikkeelle. Vasta sitten voin opetella ajattelemaan tapahtumista toisin ja katkaisemaan kierteen. Kerroin että välillä tuntuu siltä kuin voisin oikein hyvin mutta sitten saatan äkkiarvaamatta pudota johonkin hyvinkin syvään alhoon. Mistä se johtuu ja miten pääsen sieltä ylös, on vielä hämärän peitossa. Lupasin tarkkailla ja kirjata muistiin mitä tapahtuu juuri ennen kuin saavun seuraavaan alhoon.

Psykoterapeutti muistutti ettei muistamattomuus ole pelkästään sitä että muistini on remontissa Se on osittain myös sitä etten vain ole läsnä hetkessä. Mieli vaeltaa jossain muualla eikä keskity siihen mitä kulloinkin olen tekemässä. Silloin ei ole mitään mahdollisuuksiakaan muistaa mihin laski avainnipun tai mitä oli hakemassa jääkaapista.Tietoisen läsnäolon harjoituksiin olisi varmaankin syytä palata.

Ystävän kanssa oli puhetta siitä ettei tämä ole vain minun ongelmani. Useimmat ihmiset tässä ajassa ylikuormittuvat. Aivoihin pyrkii enemmän tietoa kuin mitä ne jaksavat kerralla käsitellä. Evoluutio ei ole pysynyt teknologian kehityksen kelkassa. Minulle sopisi matkustaa paljon hitaammassa kelkassa. Ei ole enää kaukana se hetki kun luovutan lopullisesti. En halua opetella käyttämään uusia juttuja. Vaikkapa kauppoihin ilmestyneitä pikakassoja, joista seuraa taas uusia potkuja. En jaksa sietää että tekniikka, jota juuri olen töin tuskin oppinut käyttämään, on huomenna jo museotavaraa.

Huomasin psykoterapeutin työhuoneen seinällä tämän julisteen. Printtasin sen omallekin seinälleni. Terapeutin seinällä oli myös tunteiden tuulimylly. Sitä kannattaisi varmaan pyöritellä lastenkin kanssa. 

Torstaina uusi diginatiivi työkaveri opetti minulle selkokielisesti sen massiivisen tietokoneohjelman käyttöä johon viime syksynä kaaduin ja lähdin saikulle. Nyt tuntui ihan hyvältä ja selkeältä. Silti, vaikka aamupäivällä olin hikeentynyt kun en muista mitä toinen työkaveri juuri opetti minulle toisesta tietokoneohjelmasta. Ei ahdistanut, ei herännyt toivottomuuden tunteita. Käyttelin ohjelmaa torstain ja jatkoin perjantaina kotona. Ohjelma rissasi (kuten ne kai aina tekevät) mutta sain työkaverilta etäohjausta niin että pystyin jatkamaan. Tällaiset pienet työssä onnistumisen kokemukset ja järkevät tehtävät tulevat todella tarpeeseen.

Savu oli torstaipäivän kummitädillään hoidossa. Olisi se varmaan pärjännyt jo Pikin kanssa kotonakin mutta ajattelin että koiraystävä, jonka ansiosta Savu meillä on, ilahtuisi ainutlaatuisesta mahdollisuudesta hoitaa sitä pikkupentuna. Sehän kasvaa niin että kohina kuuluu eikä ole enää ollenkaan niin pikkuinen kuin pari viikkoa sitten meille muuttaessaan. Voi kyllä, ystävä ilahtui todella. Tiukkui hunajaa kun hain pentua hoidosta. Sanoi että jos vaan vähänkään tarvitsette hoitajaa niin tuokaa tänne. Milloin vain. Muistakaakin. Onneksi Savu sentään suostui vielä lähtemään kotiin.

Valmistelen puolison syntymäpäiväjuhlia. Onneksi hän täyttää pyöreitä vasta nyt eikä viime syksynä. Suolaisen ja makean kakun tilasin tuttavalta jonka kakut ovat aivan omaa luokkaansa. Vannotin häntä että täytekakku ei saa olla ällömakea. Päädyimme kakkuun, jossa puolet jauhoista on ruisjauhoja ja täytteenä on muun muassa puolukkaa. Olen vakuuttunut että siitä tulee ihana!