maanantai 22. joulukuuta 2014

Kuusi ja lohi

Oletko muuten koskaan kokeillut pitsinnypläystä rukkaset kädessä? 

Aamulenkillä rannassa koirien ja kameran kanssa. Taivaanrannan maalarilla oli pitänyt kiirettä. Silmä ja sielu lepäsi.

Kotiin tullessa lapset pelasivat erinäisillä sähköisillä välineillä ja puoliso nukkui. Oli valvonut tietokoneen ääressä pitkään. Mieleni mustui. Keitin riisipuuron ja valmistelin saarnan. Syötin molemmat yhdessä perheelle. Päästiin (teoreettisesti) sopimukseen että viimeinenkin tietokone ja puhelin pimenee puoleenyöhön mennessä. Sen jälkeinen valvominen vaikuttaa kaikkinaisen hyvinvoinnin lisäksi merkittävästi mielenterveyteen ja painonhallintaan. Parisuhteesta puhumattakaan. Kun vanhemmat menevät lomallakin ajoissa nukkumaan, ei ole tarvetta aamuisin ostaa lisää uniaikaa puhelimia ja salasanoja luovuttamalla. Lapset saattavat myös ehtiä ulos aamupäivällä eivätkä ole yöpuvut päällä syömässä aamupalaa silloin kun muut syövät lounasta.

Kaikki ihme kyllä näyttivät kuuntelevan kun saarnasin siitä miten yksipuolista lasten elämä on, jos koneaika syö siitä suurimman osan. En kritisoi pelaamista vaan sen määrää. En halua osallistua enää yhteenkään arviointikeskusteluun jossa opettaja huolen pilvi otsallaan kertoo ettei lapsi puhu koulussa mistään muusta kuin peleistä. 

Joka kerta kun komennetaan ulos, alkaa vinkuminen ja huuto noenvarmanalähde. Komentamatta ulos ei pyri kukaan, paitsi joskus pienin. Vaatteita ei saada päälle millään, riehutaan vain keskenään olohuoneessa. Kotitöiden tekeminen on yhtä suuri suksee. Tekevät (ja oppivat) jos vanhemmilla on tarpeeksi virtaa vaatia. Vaatiminen on huomattavasti raskaampaa kuin itse tekeminen, mutta se on vanhempien velvollisuus. Isä ja lapset voisivat yhdessä miettiä mitä muuta vapaa-ajalla voisi tehdä kuin pelata, riidellä ja valittaa. Voilà. Lapset ja koirat painelivat pihalle ja temmelsivät naapurin lasten kanssa aidatulla takapihalla samalla kun puoliso rakensi toista porttia aitaukseen. Sillä välin minä taivuttelin pahaa kierrettä toiveikkaampaan suuntaan ynnä upotin käteni pullataikinaan ja kissanvessaan.

Jos nypläys rukkaset kädessä alkaa tuntua liian helpolta, kokeile rukkaset kädessä, juosten, tyhjiöpakattu savukala kainalossa. Pidin kalanhakureissulla niin kovaa vauhtia etteivät koirat ehtineet kiertää montakaan ympyrää. Koska jo lähtiessä oli kiire, ei tullut otettua mitään kantovälinettä mukaan. Yksi naapuri savusti kalan, toiselta saimme kuusen kotiinkannettuna. Palvelu on melkein kuin presidentillä.

Iltapäivällä odotin luvattua apua pariin hommaan ja varsinkin olkkarin raivaamiseen. Kaikki perheenjäsenet istuivat korvat lukossa kuka minkin ruudun ääressä. Aikani odottelin kunnes painelin peiton alle. Otti ankarasti päähän. Ajattelin ettei kai sitten tehdä mitään. Vietetään vaikka koko joulu näin, kukin omassa kopissaan jonkun masiinan kanssa. Iltakahdeksan maissa puoliso kävi kysymässä joko tehtäisiin se puolukkapiirakka. En vastannut mitään. Hän teki piirakan täytteen valmiiksi ja vei lapset saunaan. Kaulin sillä välin pohjat ja levitin täytteet. Saunan jälkeen pidin uuden saarnan. Pahimman, puolisolle kuuluneen ryöpytyksen sai 11-vuotias joka pahaa aavistamatta tuli ensimmäisenä saunasta. Tästä saan hyvän käytännön esimerkin terapeutin tilanne-ajatus-tunne-toiminta-ajatus-tunne-toiminta-jne-ketjuun.

Väsyttää tämä it-elämä. Ite-elämä olisi kivampi.

Joulukuisena aamuna

1 kommentti:

  1. Tuttava laittoi pojilleen sellaisen säännön, että ulkoilla piti yks yhteen saman verran kuin meinas saada istua koneen ääressä. Ja ulkoilla piti ensin. Pojat ulkoilivat tuntikausia. Omani tietävät, että viikonloppuisin, kun minäkin olen aamuisin kotona, sähköisten ruutujen ääreen on ihan turha yrittää ennen kuin on ulkoiltu. Alistuneina lähtevät ulos säässä kuin säässä. :-)

    VastaaPoista