Silmiä pimeässä

Lauantai. Päätä särki. Ulkoilin, jumppasin, venyttelin, join vettä, otin lääkettä, perheenjäsenet hieroivat hartioita. Päätä särki. Nukuin muutaman tunnin päiväunet ja ulkoilin taas. Päätä särki. Se on nykyään harvinaista mutta silloin kun särkee, särkee kunnolla. Yleensä olan takaa, kirjaimellisesti. Tämänkertainen päänsärky saattoi johtua ovenraossa paleltuneista niskalihaksista. Olen päästellyt koiria takaovesta ulos ja sisään paitasillani.

Iltalenkillä tuli vastaan naapuri joka kertoi kohdanneensa hakkuuaukion laidalla otsalamppunsa valossa suuret valkoiset silmät. Peura lähtee peläyttäessä pakoon, nämä silmät eivät. Otus vain kyyristyi kissamaisesti lähemmäs maan pintaa jatkaen tuijottamista. Vasta kun naapuri koirineen lähti suoraan kohti, se nosti kytkintä. Jep jep. Tämän jälkeen olikin mukava jatkaa lenkkiä juuri sen saman hakkuuaukion suuntaan. Piki haluaa aina aukiolle. Olen luullut sen vainuavan peuroja. Ehkä ilves on haistanut lampaat.

Sunnuntai. Päätä särki jo herätessä. Venyttelin, otin lääkettä, mies hieroi. Illalla vasta helpotti. Pääsin tietokoneen ääreen tekemään kukkakirjani valmiiksi. Digikuvafirman tarjous oli menemässä umpeen ja minä viimetippalainen olin pari päivää aiemmin päättänyt järjestellä lähes valmiin teokseni kokonaan uusiksi. Puoli kahteen meni mutta valmista tuli ja kirja on tilattu.

Maanantai. Maitovarastoja täydennettiin, tietenkin. Ymmärsimme lähteä kauppaan vasta iltapäivällä jotta kuorma on ehtinyt tulla. Kävimme samalla postissa. Minä lähetin siemenkirjeen uudelle kierrokselle, puoliso teki äitinsä muuttoilmoituksen. Anoppi haluaa muuttaa kirjansa sinne missä nyt asuu ilmeisen pysyvästi. Haikeaa mutta ymmärrettävää. Ja on siinä yksi hyväkin puoli: saamme yhden huoneen lisää. Tai no, lasten valtaamahan mummola on ollut jo kesästä asti.

Jouluaaton ylimitoitetun perunasoseen sekaan kipattiin kasa nakinpaloja ja sipuli. Paistettiin uunissa epämääräinen aika samalla kun vedeltiin sohvalla sikeitä. Hyvin teki kauppansa. Iltapalaksi puoliso surautti ylikypsät banaanit ja litran jäätelöä pirtelöksi. Ei jäänyt happanemaan sekään.

Autossa ilmeni kauppareissulla jarruvika, huomenna selviää kuinka iso. Ja meneekö korjaus ensi vuoteen. Mietin miten saan pikkukoijan eläinlääkärille rokotettavaksi.

Ressi-kissa oli poissa puolet yöstä ja koko päivän vaikka oli parikymmentä astetta pakkasta. Kissittelin oven raossa moneen kertaan muttei kuulunut kulkusen helähdystäkään. Voi miten iloiseksi tulinkaan kun kiisu illansuussa viimein ilmestyi kotiin, kunnossa mutta nälkäisenä. Ramses ramppasi päivän mittaan sisään ja ulos ainakin kaksikymmentä kertaa. Mahtoiko sekin miettiä missä kaveri on.

Huomenna saan vieraan. Törmäsin netissä perheenäitiin joka on kuluneen vuoden aikana pudottanut painoa runsain mitoin ja saanut elämänsä kaikin puolin parempaan jamaan. Jostakin kaupallisesta lienee kyse kun hän vaivautuu tänne perämetsän taakse menetelmäänsä esittelemään - tosin sentään muutakin asiaa näille nurkille kuulemma on. Keventäjien avulla pääsin hienosti tuloksiin mutta enää ei riitä virtaa ruoka-annosten punnitsemiseen ja kirjaamiseen. Easy Diet tehosi myös mutta myöhemmin söin nekin kilot takaisin - enkä voi kuvitella enää ikinä nieleväni mitään soijaproteiinin makuista. Vuoden alusta aloitan karkkilakon. Ihan täyttä sokerilakkoa en yritä, mutta jos saan suklaan ja makeiset pois, olen jo melko lähellä sataa prosenttia. Huolettaa miten mahdollinen epäonnistuminen vaikuttaa mielialaan.

Lasten(kin) vuorokausirytmi on päälaellaan. Esimurkku nukkui tänään yhteentoista, tokaluokkalainen melkein kahteentoista. Eikä illalla tule uni simmuun millään. Alamme kääntää rytmiä vasta uudenvuoden jälkeen. Valvokoot ja katselkoot ilotulitusta. Tänään pelattiin ensimmäisen kerran joulupukin tuomaa Afrikan tähteä. Tokaluokkalainen voitti. Viisivuotiaan maltti yllätti. Minä olin orjana useamman kierroksen kuin oli tarviskaan, jotta ehdin käydä koirien kanssa pihalla.

Koirien suhtautuminen ilotulitukseen on arvoitus. Piki oli vuosi sitten vain neljän viikon ikäinen ja vielä synnyinkodissaan. Puolison naulainten ja muiden työkalujen paukkeeseen se ei ole koskaan kummemmin reagoinut, mutta nehän vain paukkuvat, eivät ujella, räjähtele, haise eivätkä tuota äkillistä kirkasta valoa. Kunhan koirat vain eivät karkaisi ja joutuisi hukkaan. Ulkoilutan ennen kuutta illalla ja seuraavan kerran vasta reilusti puolenyön jälkeen. Pikille laitan sekä pannan että valjaat. Savulle ei valjaita ole, mutta ehkä panta ja aitaus yhdessä riittävät.

Jouluksi emme saaneet jäälyhtyjä mutta uudeksivuodeksi on kova yritys meneillään. Huomenna kuulemma lauhtuu, mutta on meillä jo ainakin kuusi lyhtyä valmiina. Muistamisen kanssa on vähän niin ja näin. Lyhty saattaa unohtua pihalle niin kauaksi että jäätyy umpeen. Tai eteiseen, missä sen oli tarkoitus olla vain hetken jotta irtoaa helpommin ämpäristä. Taitaa siellä olla nytkin yksi.