Tulisipa kesä. Tai talvi.

Saaristolaisleipien nostatus ja paisto meni taas myöhälle. Laitoin kellon soimaan jotta herään ottamaan leivät uunista keskellä yötä. En vain kuullut kellon soimista vaikka se oli puolen metrin päässä korvastani. Tajusin että vajaakuntoisen otsalohkon lisäksi myös puheenkuulemispinnistely tekee sosiaalisista tilanteista voimainponnistuksia. Leivät olivat uunissa pari ylimääräistä tuntia. Aika jämeriä ovat, mutta maussa ei ole vikaa.

Aamulla alakoulujen yhteiseen joulukirkkoon teemaan sopivasti silmät ristissä. Johdatin pesueeni vapaaseen penkkiin. Nämä paikat on varattu ekaluokkalaisille. Siirryimme toiseen vapaaseen penkkiin. Ei tähän voi tulla, tähän tulee meidän luokkalaisia. Kilahdin. Koko tilaisuus meni ärsytyksen vallassa. Kirkko oli täynnä, vaikka se on järjettömän iso kunnan väkimäärään nähden. Pastori oli laatinut toimivan, lapsia osallistavan ja heidän ikätasolleen sopivan käsikirjoituksen. Viitattiin milloin mitäkin, kerättiin pitkin kirkkoa piilotettuja esirukoustähtiä, laulettiin hyvän bändin säestyksellä. "Saarna" sisälsi paljon kysymyksiä joihin lapset saivat vastata. Ipanat kuuntelivat, jaksoivat ja käyttäytyivät ihmeen hyvin. Minun tuli sääli niitä lapsia jotka eivät osallistu tunnustuksellisiin tilaisuuksiin.

Paluumatkalla haettiin kaupasta kaikki ne jouluruoat ja -juomat jotka sieltä löytyivät. Maanantaina tehdään isku isoon kauppaan, mutta tämänpäiväisen keikan ansiosta sieltä ei tarvitse kerätä enää kukkuraista kärryllistä. Tosin luultavasti joitakin herkkuja joutuu siinä vaiheessa ostamaan uudestaan, kun ovat säilyneet niin huonosti. Kassalla perässämme jonotti Murjaanien kuningas.

Sain lapset hirveän hannaamisen jälkeen mukaan metsään. Kivaahan siellä sitten taas oli. He kiipeilivät kivillä ja kannoilla, hajottivat jäätä lammikoista, polskivat jäävedessä. Oli vähän lunta ja hitunen auringonpaistettakin. Päästin molemmat koirat irti ja ne juoksivat väsymättömästi jyrkkää rinnettä ylös ja alas. Puoliso ruuvaili sillä välin ensimmäisen koiraportin valmiiksi.

Voimailin saaristolaisleipätaikinan nousemaan. Yleensä mies tekee taikinan, koska loppuvaiheessa siinä tarvitaan hirveät voimat. Pyöräytin yksin tein uuden juurenkin. Leipä maittaa lapsille, ei haittaa vaikka jäisi pari ylimääräistä pakastimeen.

Puoliso, leipä ja lapset lähtivät naapuruston puurojuhlaan, minä sain olla hetken otsalohkoni kanssa kahdestaan. Hiljaisuudessa. En jaksanut kuvitellakaan osallistuvani illanistujaisiin. Käytin tilaisuuden hyväkseni ja paketoin loput joululahjat. Ripustin vessaan yli 30 vuotta vanhat värivalot. Paimensin leipiä, ulkoilutin koiria ja sytyttelin kynttilöitä. No okei, söin piilosuklaata. Ihan vähän vain. Tuskin puolta kiloakaan. 

Koirilla on luontainen taipumus kiertää ympyrää. Yhtä koiraa kuljetettaessa on helppo heilauttaa käsi ja fleksi pään yli sitä mukaa kuin on tarvis. Kahden koiran kanssa koreografia on monimutkaisempi. Se on yhdistelmä naisvoimistelua, jonglöörausta ja pitsinnypläystä. Olen kehittynyt siinä yllättävän taitavaksi. Umpisolmuja tulee enää enintään kaksi per lenkki. Jäätiköllä lipsuessani huomasin huokaavani: Tulisipa kesä. Tai talvi. Pärjäsin jotenkuten nastapohjineni mutta koirat olivat kuin bambit jäällä.

Ai niin, naapurin nuorimies kertoi miksi metsäpolut ovat sulana: Maa on lämmin. Vain polun kohdalla lumi sataa paljaaseen maahan ja sulaa pois. Muualla varvut ja sammaleet eristävät lumen lämpimästä maasta. Miten en tuota tajunnut.

EDM-säveltäjälapsemme on saanut vierasmaalaisen yhteistyökumppanin. Joululomalla aletaan tehdä yhdessä biisiä. Kun minä olin yksitoistavuotias, minulla oli hädin tuskin suomalaisia kirjeenvaihtokavereita.