maanantai 15. joulukuuta 2014

Pikatalvi

Viikonloppuna oli talvi! Kävin koirien kanssa monta kertaa metsässä. Satumetsässä. Ihanaa puhtaanvalkoista lunta varvikossa ja puiden rungoissa ja oksilla. Aurinko pilkahti ja antoi toivoa uudesta keväästä. Annoin kameran laulaa. Sunnuntaina esikoinen oli mukana. Yhtäkkiä lapsi tuumasi: Savu näyttää joskus vähän ihmiseltä. Se katsoo välillä kuin olisi ihminen. Esikoinenkin on huomannut! Ei sentään onneksi maininnut ketään ihmistä nimeltä.
Lapset venyivät ja vanuivat kumpanakin viikonlopun aamuna puolille päivin ennen kuin suoriutuivat pukeisiin ja pihalle. Puoliso sai koira-aitauksen portteja vaille valmiiksi. Minä leivoin jouluksi piparit äidin ohjeella ja löysin niille niin hyvän piilon ettei esikoinen ole vielä löytänyt.


Lauantain päivälenkillä koiraystävä vislasi meidät pihaansa ja haikaili Pikin korvaan että koskas tulet taas meille. Kysyin että otatko heti ja montako haluat. Kumpikin karvakorva jäi kyläilemään. Palasin tyhjin käsin kotiin ja pidin pokkaa, odotin huomaako kukaan että jotain puuttuu. Ainakin tunti meni ennen kuin puoliso kysyi missä koirat. Illalla kävin lasten kanssa hakemassa ne ja vein vaihtariksi pipareita.

Maanantaiaamuna puolison kello soi viideltä. Kuudeksi hän meni kuopuksen kanssa päiväkodille. Siellä ei ollut ketään! Mies toi lapsen minulle ja lähti talla pohjassa työharjoittelupaikkaansa. Ensimmäisenä aamuna ei pidä myöhästyä. Pääsimme naapurin kyydillä päiväkodille ja edelleen kaupunkiin. Unohdin lapsen hatun ja repun sekä omat evääni mutta tietokone ja puhelin sentään olivat mukana. Tuntuu että elämässä on taas vähän liikaa. Kiirettä, muistamista, vastuuta.


Viime jouluna joulukirkossa laulettiin tämä laulu. Marian kehtolaulu Jeesukselle. Nimi ei jäänyt mieleen, yllätys. Niinpä työpaikan kahvipöydässä suosituimpien joululaulujen listaa lukiessa kahdeksanneksi sijoittunut Taivas sylissäni aiheutti hämmennystä. Kukaan ei tuntenut laulua nimeltä. Helsingin Sanomissa laulun tekijäksi oli merkitty sen suomentaja. Aikamme itämaan - tai ehkä enemmän länsimaan - tietäjä Google kertoo että laulun on tehnyt Carola Häggkvist, joka sen tuossa yllä myös esittää. Suomentajia taitaa olla ainakin kaksi, sillä suomenkielisiä sanoituksia vaikuttaisi olevan ainakin kaksi.

Iltalenkillä oli pilkkosen pimeää, myrsky kohisi puiden latvuksissa, kengät luistivat polanteissa ja vaakaräntä piikitti naamaa. Pikkukoija poukkoili kuin kumipallo, juoksi välillä päin puuta, molskahti lätäkköön ja putosi ojaan, mutta jatkoi vouhotusta samalla volyymilla. Kävelin eteenpäin ja jonglöörasin flekseillä kunnes näin jotain odottamatonta. Ei tässä tien laidassa ole ennen ollut tuollaista tolppaa ja sen nokassa kukka-asetelmaa. Hups. Olin kävellyt suoraan jatsivaarin pihaan, mutka oli jäänyt huomaamatta vaikka oli otsalamppukin. Onneksi kukaan seurueesta ei ehtinyt tehdä tarpeitaan pihaan.

Askarruttaa miksi polut pysyivät pikatalvena lumettomina. Ei niillä niin vilkasta liikennettä ole että se lämmittäisi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti