maanantai 26. tammikuuta 2015

Aika ajaa hiljempaa

Viikonloppuna kaivoin esille tyhjät viinirypälerasiat, kylvömultasäkin ja perennansiemenvarastoni. Multa riitti viidentoista eri perennan kylvöksiin, jotka lähtevät maanantaina pihalle kylmäkäsittelyyn. Vielä on ainakin saman verran odottamassa, joten pitää koettaa ehtiä multakaupoille.

Reunuspäivänkakkara, Tanacetum parthenium

Aamulenkit tein metsässä, koirat vapaina. Pieni näkövammainen perheenjäsenemme pärjää siellä hämmästyttävän hyvin. Pysyttelee tosin kymmenen metrin säteellä minusta toisin kuin Piki, joka laukkaa koko metsän läpi moneen kertaan. Rannassa Piki uskaltautui jäälle, Savu ei. Hyvä. Näön huonontumisen huomaa siitä että kun rapistelen koirankeksikaapilla, pikkuinen ryntää kyllä entiseen tapaan eteeni istumaan ja tuijottaa intensiivisesti - jonnekin ohitseni. Ja jos herkku putoaa suusta, sen etsimiseen menee tovi vaikka se olisi aivan nenän edessä.



Laitoin ostoilmoituksen maailman kauneimmista lautasista, joita aikoinaan löysin kirpparilta neljä kappaletta. Nyt minulla on tusina samanlaisia varattuna odottamassa palkkapäivää. Netin ihmeellinen maailma. Hämmästyttävää että joku haluaa luopua omistaan ja vielä tuohon hintaan. Kaupassa joutuu maksamaan kolminkertaisen hinnan tavallisista peruslautasista. Tänään myin netin kautta ohimennen kuopuksen pieniksi jääneet luistimet.



Viikonloppu oli hieno. Puoliso ja naapurit ulkoiluttivat lapsia. Ei tarvinnut äkseerata ketään eikä lähteä mihinkään. Sain pyöriä kiireettömästi kotinurkissa, ruokkia lintuja, kokata, suunnitella uusia istutuksia, raivata kotia ja sotkea mullalla. Näin miten raivopäinen lapsi tuli hetken mietittyään halaamaan ja pyytämään anteeksi. Vielä ihmeellisempää: näin miten lapsi söi salaattia! 

Menin ajoissa nukkumaan ja heräsin aamuisin pirteänä - toki vasta 9-11 tunnin yöunien jälkeen. Aika ei laukannut entiseen tapaan. Ennätin lukea lehtiä, jopa vieraskielistä kirjaa. Oli aikaa ja valoa tarpoa ja oleskella metsässä. Aikaa ja rauhaa. Saunoinkin pitkän kaavan mukaan. Tosin lopuksi sain jääkylmän suihkun. Esiteini oli ehtinyt saunoa ennen minua ja tyhjentää 400 litran boilerin.



Maan peittää uusi puhdas lumi. Kaupungin ikävän piparitaikinasohjon kanssa joudun enää harvoin tekemisiin: karautan autolla omasta puhtaasta pihasta työpaikan talliin ja takaisin. Tai kipaisen naapurin autolta puiston läpi työpaikalle. Lunta on tullut sopiva määrä kerrallaan, lumitöissä on tullut tuskin edes hiki. Odotan vähän runsaampaa sadetta jotta voin luonnostella kinoksista etupihalle suunnittelemiani istutuksia. Olisi helppo mittailla traktorin ja peräkärryn kanssa etten tuki tietä puukuormalta; etupihallehan on tulossa aikanaan myös puuvaja.



1 kommentti: