Jos sukalla olisi pari

Toimelias sunnuntai. Pari tuntia metsässä koirien kanssa. Koirat juoksivat rinteitä ylös ja alas, minä etenin tuskin silminnähtävästi. Olisin luultavasti päässyt vähintään pistesijoille rantaräntärämminnän MM-kisoissa. Koetin olla varovainen toipilas. Silti tuskanhiki kasteli vaatteet sisäpuolelta märemmiksi kuin sade ulkoa. Pyykinpesu, ripustus, lajittelu, viikkaus, kukkien ja pikkutaimien huolto, jouluisen kukkakorin purku, lounaan valmistelu, keittiön raivaus, kissanvessan siivous ja mikä kaikki muu piti saada hoidettua ennen lepohetkeä ja tietokoneelle pääsyä. Silti ehdin istua netissä pitkän tovin ja tehdä tilauksen Seemnemaailman sivuilla - ja päivän päätteeksi saunoa. Puoliso ulkoilutti ansiokkaasti lapsia, kävivät potkukelkkailemassakin. Se olikin ainoa toimiva liikkumismuoto kylän peiliksi muuttuneilla teillä. Kun illalla olin ruokkinut lapset ja eläimet, raivannut keittiön, huolehtinut huomisesta ja saatellut pienet nukkumaan, kello oli pitkästi ohi kaikkien nukkumaanmenoaikojen. Miksen osaa rauhoittaa sunnuntaipäiviäni?

Toimelias maanantai. Aamiainen yritti karkuun mutta sain sen nieltyä takaisin. Startti vähän yli kuusi miehen ja kuopuksen kanssa. Matkalla epämääräistä huonovointisuutta, joka työpaikalle päästessä oli kadonnut. Töissä sairauspäivien rästien selvittely, avunpyyntöihin vastaaminen ja omien avunpyyntöjen lähettely, ohjelman kesytystä työkaverin kanssa ja viuh vauh yhtäkkiä päivä oli pulkassa. Keskiviikkona sain yhden ison homman kaikkien mielestä hämmästyttävän nopeasti valmiiksi. Olenko taas lähdössä sille linjalle että kaiken pitää olla paremmin ja nopeammin tehtynä kuin kukaan osaa odottaa? En suostu uskomaan. Työkalut vain olivat tällä kertaa kunnossa.

Kävin kallonkutistajalla. Terapeutti innostui uudesta kampauksestani (ja sen alkuperästä) sekä kaikista niistä hyvistä uutisista joita minulla oli kertoa, esimerkiksi

• viihdyn töissä
• olen saanut mielekkäitä työtehtäviä
• olen oppinut sen homman joka vuosi sitten tuntui täysin mahdottomalta ja tykkään siitä tosi paljon
• vanhempien makuuhuone on vallattu takaisin eikä järjestelystä ole lipsuttu
• olen aloittanut tanssitunnit
• olemme aloittaneet sokerilakon

Huokaisin terapeutille, että pienet, yksinkertaiset arjen asiat helpottaisivat elämää hirveän paljon. Jos

• takit, pipot ja hanskat olisivat kaapissa eivätkä ruokapöydällä
• ruuat olisivat ruokapöydällä eivätkä lattialla
• astiat olisivat keittiössä eivätkä sängyn alla
• luistimet ja kypärät olisivat eteisessä eivätkä sohvalla
• puhtaat ja likaiset pyykit pidettäisiin erillään toisistaan
• aamua varten valmiiksi viikkaamani omat ja kuopuksen vaatteet eivät olisi kuin räjähdyksen jäljiltä ympäri huonetta, huonekalujen alla ja koirankarvojen kuorruttamia
• sukalla olisi pari.

Terapeutti kertoi tehneensä esikoisensa kanssa sopimuksen: Jos eteinen on siivottu ja tavarat oikeilla paikoillaan kun äiti tulee töistä kotiin, lapsi saa palkkaa niin kuin työstä saadaan. Jos ei ole siivottu, palkka jää saamatta. Palkkapäivä on parin viikon välein tai kerran kuussa. Siistiä on ollut. Jos lähdemme kokeilemaan, taas on sovittava puolison kanssa ennen kuin lapselle puhutaan ja pidettävä sopimuksesta kiinni. Minua vähän tökkii. Eikö lasten kuulu tehdä kotitöitä ja siivota omat jälkensä ilman palkkaa?

Aamulla hukkasin avaimet vasempaan käteeni, iltapäivällä dosetin keskelle tyhjää pöytää. Illalla harjasin koirat. Aikuisen koiran harjaus on kuin meditaatiota. Molemmat rentoutuvat, harjaaja sekä harjattava. Koiranpennun harjaus puolestaan on kuin vapaapainia ison saippuapalan kanssa.
 

Näetkö miten ne nauravat?