Kuoleman rajalla

Tuskailin terapeutille uusimmista hukkaamisistani ja omalaatuisesta hitaudesta, kömpelyydestä ja epäkätevyydestä joka on hiipinyt osaksi elämääni viimeisten parin vuoden aikana. Hän kertoi että kun ihmisellä alkaa helpottaa, hän siirtyy monesti äärestä laitaan. Esimerkiksi kaupan kassalla voin nykyään pakata ostoksia ilman että kainalossa on lapsi ja toinen karkaa juuri parkkipaikalle. Minulla on kuitenkin tunne että pitäisi olla jostain huolissaan, varuillaan ja valppaana niin kuin ennenkin. Tuo epämääräinen tunne saa ajatukset hakoteille ja liikkeet hidastumaan.

Tavarat katoavat, koska ajatukseni ovat muualla. Eivätkä löydy etsimälläkään, koska hermostun. Terapeutti kysyi olenko lapsena etsinyt oikein kovasti jotain hyvin tärkeää. Tai liittyykö hukkaamiseen ja etsimiseen muuten jotain muistoja. Kerroin että äitini hikeentyi aina kun oli hukannut jotain. Hän meni pois tolaltaan, tohisi ympäri taloa, paiskoi ovia, kilisteli ja rymisteli, etsi jääkaapista ja uunista riippumatta siitä millaisesta tavarasta oli kysymys. Pois alta risut ja männynkävyt. 

Siinä se on, sanoi terapeutti. Kannat äitisi tapaa. Me kaikki kannamme mukanamme edellisen sukupolven toimintatapoja vaikkemme haluaisi. Äitisikin oli oppinut tavan edelliseltä sukupolvelta. Kuka lapsistasi on aikuisena samanlainen paniikkietsijä? Ehkä ei kukaan. Ehkä voimme katkaista ketjun. Istu ihan rauhassa paikallesi, hengitä syvään, sulje silmäsi, ajattele että minä olen minä, juuri tässä, juuri nyt. Olen hermostunut enkä siksi löydä, mutta kunhan istun tässä hetken ja rauhoitun, hukkaamani tavara löytyy varmasti.

Tablettipuhelimeni huoltoon lähettäminen työllisti täysipäiväisesti kaksi aikuista. Nyt se on pakattu ohjeiden mukaan, kuriirinvarmasti, rahtikirja on kiinnitetty paketin päälle ja pakettiin tussattu lähettäjän yhteystiedot niin näkyvästi että ne pystyy lukemaan melkein Upsalasta saakka. Sinne se lähti, vieraan miehen matkaan. Mahdanko vielä joskus saada toimivan puhelimen.

Käsiini päätyi Leo Näreahon painotuore kirja Kuolemanrajakokemukset. Miltei kaikkien silmäilemieni sitaattien ydinsanat olivat kirkas valo ja rakkaus. Kuoleman rajalla käsittämättömän kirkas, häikäisemätön valo ja rakkaus ympäröivät ihmisen. Rajalta palanneelta kuolemanpelko on poissa ja hänellä on ehtymätön tarve auttaa ja tehdä toisille hyvää. Toivoisin että mahdollisimman moni meistä ihmisistä pääsisi käymään tuolla rajalla ja tulemaan takaisin. Ehkä maailma olisi silloin parempi paikka meille kaikille.

Sanotaan ettei savua ilman tulta. Se on puppua. Nimimerkki puoli päivää pönttöuunia sytytellyt. Lapsena osasin lämmittää saunan ja saunaveden, mutta siihen maailmanaikaan tulen saikin sytyttää alapuolelta. Helppo nakki. Nykyään se sytytetään päältä jolloin puut palavat puhtaammin. Olisin aika huono luultavasti monissakin tehtävissä mutta pyromaanin hommassa aivan ylisurkea. Savua saan kyllä aikaan paljonkin.

Illansuussa oli viidesluokkalaisen arviointikeskustelu koululla. Ei mitään erityistä, mikä on katsottava hyväksi uutiseksi. Iltalenkki metsätiellä ihanassa lumisateessa. Ehkä lunta tulee niin paljon että saan perennakylvökset hangen alle kylmäkäsittelyyn.