Puoli päätä parturissa

Lauantaina en tainnut ehtiä ulos ennen iltayhdeksää. Perhe koirineen päivineen sen sijaan pysyi ulkosalla pitkään. Siivosin kaikessa rauhassa, kuljin kotona ees taas, kuljettelin vaatteita ja tavaroita paikoilleen, viikkasin pyykkiä, petasin sänkyjä, leivoin puolukkapiirakan ja paistoin viimeiset joulutortut. Ystävä perheineen tuli iltakahville. Tapaamisten suunnittelusta toteutumiseen menee yleensä pitkä aika. Viimein löytyi ilta jolloin kummallakaan perheellä ei ollut menoja eikä tauteja. Vieraista jäi hyvä mieli. Sokerilakkolaiset (puoliso ja minä) söivät kahvipöydässä hapankorppuja. Ne maistuvat todella makealta, vaikkei niissä ole kuin ruista, vettä ja suolaa. Taitaa olla ihan totta että sokeri turruttaa makuhermot.

Sunnuntaina aamulenkin jälkeen sain raivarin. Mistäpä muusta kuin lasten ulos lähtemättömyydestä. Kilahdin kertakaikkiaan, raahasin yhden lapsen isälleen ja raivosin että olohuoneesta löytyy toinen, hoida ne pihalle. Menin omaan sänkyyni tärisemään ja itkemään. Aikanaan rauhoituin, pyykkäsin, kylvin orvokkeja ja ahkeraliisoja ja lopulta päivästä tuli kuitenkin ihan mukava. Illalla mietiskelin jo että onpa hienoa kun saamme olla täällä kaikki yhdessä, koko ihana perheeni.

Tänään ja huomenna puoliso on kuopuksen kanssa kotona. Auton lisäksi jalka remontissa. Vaikka isä oli kotona, koululainen soitti minulle aamulla ja ilmoittautui kouluun lähteväksi. Suloinen lapsi. Nyt on minullakin skypet ja whatsappit, en minä niitä osaa käyttää mutta vastata sentään osaan. Saavat soitella niin paljon kuin haluavat, tässä kohtaa ei tarvitse saarnata säästämisestä. 

Pääsin naapurin kyydillä mennen tullen ja vielä ruokakauppaankin. Kalaa, lammasta, karitsaa ja juustoa on tullut lahjaksi viime aikoina niin ettei paljon muuta tarvitse ostaakaan kuin salaattia ja porkkanoita meille jäniksille ja maitoa jänisten vasikoille.

Koululaiset tulivat kavereiltaan kotiin vasta vähän sen jälkeen kun aloin suunnitella poliisille soittamista. Kuopus käytti privaattiajan hyväkseen ja valitsi hyllystä lasten rukouskirjan joka on ollut meillä vuosia. Vasta nyt ensimmäistä kertaa luin sitä. En päässyt ihan loppuun asti, ääni meni. Vanhemmiten ei kestä ääni lukemista eikä käsi kirjoittamista. Paitsi näppiksellä.

Puoliso leikkasi puolet hiuksistani pois. Vasemman puolen. Taitaa olla ensimmäinen kerta ikinä kun minulla on toispuoleinen kampaus. Olen monesti huokaillut että haluaisin yhtaikaa pitkän ja lyhyen, mutta koskaan ei ole tullut mieleen toteuttaa sitä tällä tavoin. Vielä olen tyytyväinen, katsotaan mitä olen huomenna.

Olen viime aikoina kuullut useammankin pienen uroskoiran omistajalta että ne merkkailevat sisälle. Siis koirat. Ihmiset ehkä luulevat pääsevänsä helpolla ottaessaan pienen koiran (halvempi ruokkia, ei tarvitse pitkiä lenkkejä, helppo kuljettaa mukana jne.) ja vielä uroksen niin ei ole juoksujakaan, vaan kuinkas käykään. Pienet ovat usein haukkuherkkiä ja jos vielä pissivät pitkin huushollia niin hip heijaa helppous.

Lapset ovat tyytyneet kohtaloonsa ja nukkuvat mummolassa, kaksi sängyssä, yksi patjalla lattialla. Vain pari satunnaista yritystä on ollut takaisin vanhempien huoneeseen. Odotin kovempaa taistelua. Painonhallintavalmentajani sanoi että kyllä lapset alkavat syödä samaa kevyttä ruokaa teidän kanssanne kun on tarpeeksi nälkä eikä muuta tarjota. Nukkumajärjestelyjen pohjalta alan uskoa että ehkä sekin päivä vielä nähdään. Viikonloppuna maittoi täysjyvälasagne jossa oli jauhelihan kaverina runsain mitoin kesäkurpitsaa, paprikaa, sipulia ja sieniä. Vain yksi kaiveli sienet pois.

Huomenna Nuutti vie jouluvalot