Ensilumi

Märkää lunta ja iloisia lapsia. Ensimmäinen päivä pitkään aikaan kun koulutielle ei tarvinnut hoputtaa ja iltapäivälläkin ulkoiltiin vapaaehtoisesti - jopa niin, että syömään piti kutsua useampaan kertaan.

Aamulla tein uusia tietoisen läsnäolon harjoituksia. Tai ainakin kuuntelin. Ööh, oikeastaan aika monta kertaa huomasin etten edes kuunnellut. Keskityn hyväksymään että niin kävi ja jatkan harjoituksia huomenna. Yritän hyväksyä myös sen, että jätin päiväkodin pikkujoulut väliin. Koko muu perhe osallistui. Myönnän, etten täysin onnistunut olemaan huolehtimatta heidän juhlavaatteistaan.

Ripustin jouluvalot kylppäriin ja olohuoneeseen. Ihanaa nähdä miten kova juttu ne ovat vielä esiteinillekin. Ulkovalotkin on ripustettu paikoilleen ajat sitten, mutta ne syttyvät vasta ensimmäisenä adventtina. Oikeita kynttilöitä sen sijaan palaa puutarhassa nytkin viisi. Käyn kohta sammuttamassa ne. Ennen lyhtykynttilät saivat palaa kerralla loppuun asti, nyt säästän niitäkin. Tuntuu muutenkin mukavalta käydä keskellä yötä pihalla tunnelmoimassa. Räntäsateessakin voi tunnelmoida, pimeys auttaa asiaa.

Puoliso skannasi ja lähetti sähköpostitse lomakkeitani henkilöstöpäällikölle. Toivottavasti siitä oli muutakin hyötyä kuin hermojeni rauhoittaminen. Byrokratian kohtaaminen on selvästi saanut pinnan tiukemmalle kuin se on ollut moneen viikkoon. Juustopaketin avaamisyrityskin oli aiheuttaa raivokohtauksen. Saatoin myös jossain määrin korottaa ääntäni kun komensin koululaista kuudettatoista kertaa lopettamaan pienemmän jahtaamisen ympäri taloa ja palaamaan läksyjen ääreen.

Luin nuoruuden romanssistani kirjoittamani kirjan ja ihmettelin sitä energian määrää mikä nuoressa, rakastuneessa ihmisessä voi olla. Jos minulla olisi puoletkaan siitä virtamäärästä käytettävissäni nyt, hoitaisin oman duunini lisäksi vaikka pari muutakin ja kotiasiat päälle. En nyt ajatellut kuitenkaan etsiä romanssia virtalähteeksi. Ihan puistattaa ajatuskin että tässä iässä joutuisi hankkiutumaan sinkkumarkkinoille tai pitämään yllä jotain salasuhdetta. Miten kukaan viitsii! Myrskyissä olen seilannut ja kolhinut itseäni tarpeeksi, nyt on mahdottoman hyvä soitella sumutorvea tyynessä ja turvallisessa satamassa. Tai ehkä juuri tällä hetkellä olen telakalla.