Viikon sairausloman jälkeen alkaa tuntua siltä kuin ennen tuntui viikonloppuisin. Ehtii ja jaksaa tehdä asioita. Eilen kävin yksin ja ilman kiirettä parilla kirpparilla. Eksoottista. Hoidin myös viikonlopun ruokaostokset yksin ja rauhassa, keskellä päivää, jolloin kaupassa ei vielä ollut pyhäpäiviä edeltävä ruoka loppuu maailmasta -tunnelma. Illalla sytyttelin pihamaalle kynttilöitä innosta hyppelehtivän keskimmäisen kanssa ja kuulin jotain tosi outoa: "Äiti on kiva!" No niin, nytkö olen jo alkanut kuulla ääniäkin? Illan päätteeksi katsoin telkkarista elokuvan. Äärimmäisen eksoottista! Tänään olen jopa lukenut päivän lehden, mitä en kotona yleensä koskaan ehdi. Miten paljon onkaan ihan tavallisia asioita, joita en ole ehtinyt ja jaksanut tehdä kuukausiin tai vuosiin. Niin kuin vaikka iltakävely ihan yksin. Illan pimeys ei haittaa minua, syksyn lasta, se on vain rauhoittavaa, turvallista ja tunnelmallista. Täällä maalla näkyvät tähdetkin.
Tänään koko perhe rapasi itsensä kasvimaalla korvia myöten. Varastossa odottaa kasvihuone, jota varten piti purkaa, mätkiä, kaivaa, tasoittaa ja ruuvata. Ei haittaa, vaikka talvi keskeyttäisi työn. On kuitenkin ihan eri asia jatkaa keväällä tästä, kun alkuun on jo päästy. Lapset löysivät tonkiessaan vielä muutaman porkkanan ja lounaalla oli tarkkaa että löytäjä sai syödä omansa. Koko perheen voimin käytiin myös iltakävelyllä. Ja kynttilöitä sytyteltiin tänäänkin, tietysti.
Ihmeen kaupalla olen muistanut ottaa mielialalääkkeen joka aamu, vaikka sitä ei lapsiperheessä voi pitää näkyvillä itsestään muistuttamassa. Mitään sivuvaikutuksia en ole havainnut. Sen sijaan psykologin äänitteet, joille piti altistua joka päivä, ovat tällä viikolla jääneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti