torstai 21. marraskuuta 2013

Kriisiä ja riisiä

Kelassakaan ei osattu suoralta kädeltä laskea milloin osasairauspäivärahakausi päättyy. Luvattiin soittaa parin päivän sisään. Virkailija oli niin ystävällinen ja auttavainen, että puolisoni kiitti häntä siitä erikseen. Samaan aikaan työpaikan henkilöstöpäällikkö kiirehtii papereiden saamista, aivan kuin se olisi jotenkin minusta kiinni. Hengitän muutaman kerran oikein syvään.

Mitenkähän ne ihmiset, jotka ovat vielä masentuneempia ja uupuneempia ja joilla ei ehkä ole puolisoa tai muuta läheistä hoitamassa asioita? Minun puolisoni hoitaa paitsi tuota paperisotaa, nyt myös kodin ja lapset melkein yksin. Huolehtii siitäkin, että syön. Ainoa, minkä pidän viimeiseen asti omissa käsissäni, on pyykinpesu. Se ei y-kromosomin kanssa oikein luonnistu. Menee rautanaulat ja -kanget vaatteiden mukana pesuun.

Muutama kuukausi sitten jonakin pyhäaamuna aloin keittää riisipuuroa. Riisipussista löytyi matkapuhelimen osia. Tässä perheessä ei kannata pienistä hätkähtää, joten siirsin osat sivuun, mittasin riisit ja keitin puuron. Puolison ilmaantuessa keittiöön kysyin, miksi kännykkä oli riisien seassa. "Kuivumassa pesun jäljiltä," sanoi puoliso keräillen osia. "Riisi kuivaa tehokkaasti. Missä sim-kortti on?"

Eilen illalla makasin kippurassa peiton alla ja ajattelin, että kunhan vain olen tässä hiljaa paikallani, en ainakaan kuluta rahaa. Vaivuin yhä syvemmälle synkkyyden ja toimeentulohuolien syövereihin kunnes onneksi nukahdin. Pitäisi vain jaksaa luottaa että tästäkin selvitään. Monenlaisista on selvitty. Ahdistusta lietsoo ehkä se, etten hahmota ja hallitse raha-asioita ollenkaan. Onneksi puoliso on taitava niissäkin. Melkein taikuri.

Yllättäen heräsin ja nousin aamulla ihmisten aikoihin ja suoriuduin heti aamupalalta tunnin lenkille. Moneen päivään en ole saanut kammettua itseäni kuin vartin kävelylle ja senkin vasta iltapimeällä. Äänekkään jodlauksen ja loiskeen houkuttelemana kävin rannassa ja laskin lahdelta 20 joutsenta, osa aivan harmaita poikasia vielä. Mikseivät ne jo lähde etelään, ovatko poikaset liian pieniä muuttomatkalle? Jotenkin ei taida mennä ihan putkeen tuo muiden asioista huolehtimatta oleminen, liian ajattelun välttäminen, asioiden kokeminen, tuntemusten havainnointi. Vai kävisikö tällainen: Tunnen paniikkia! Huomaan potentiaalisesti hädänalaisia joutsenvauvoja! Tunnen halua tuoda ne talveksi meidän olkkariin!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti