Terveisiä Afrikasta

No niin, moniko pystyy tähän: olin bussipysäkillä kymmenen minuuttia ennen bussin lähtöaikaa mutta jäin silti kyydistä. Kas kun täällä maalla bussin lähtöpaikka ei välttämättä näköjään olekaan pysäkki vaan esimerkiksi läheisen k-kaupan takapiha, mikäli bussikuskilla on ollut rahtina kauppaan myyntiin menevät pullat. Ajoin omalla autolla 20 km jotta pääsin bussin ohi ja ehdin juuri ja juuri pysäköidä (sakkopaikalle tosin, mutta onneksi senkään kanssa ei täällä maalla ole niin tarkkaa) ja hypätä kyytiin rähjäämään kuskille. Onneksi oli vielä toiset 20 km aikaa hengitellä syvään ennen kaupunkiin tuloa.

Koska busseja ei kulje ihan vartin välein, minulla oli 40 minuuttia aikaa ennen lääkärille menoa. Poikkesin kirpparille ja löysin lapselle kahdet hyvät kostean kelin jalkineet. Siinäpä sellainen mielialalääke, jolla oli välitöntä tehoa! Koska elämme käytännössä yhden ihmisen vaatimattomalla palkalla ja meitä on viisi, käytämme paljon käytettyä. Kengät haluaisin ostaa uusina joka mukulalle, mutta siitä ihanteesta on ollut pakko luopua. Kierrätämme siis myös kenkiä lapselta toiselle ja naapurin lapsilta omille. Meillä on varastossa suunnilleen saman verran jalkineita kuin Imelda Marcosilla. Yhdet per lapsi per koko per vuodenaika per sää eivät millään riitä, kun koulusta tullaan milloin mitäkin "oikopolkua" kyntöpellon ja ojan kautta.

Jos tästä sairastamisen kokonaisuudesta haluaa jotain hyvää hakea niin se on kyllä tuo työterveyslääkäri. Miellyttävä, asiallinen ja selkeä vanhempi herra, joka eläytyy asiaan välillä tuolillaan pomppien ja puhuu niin että minäkin ymmärrän. Ja kuuntelee! Täyttämäni lomakkeen perusteella hän sanoi, että on tässä työuupumustakin mukana ja kirjoitti viikon lisää sairauslomaa. Sovittiin, että työterveys järjestää palaverin jossa on läsnä 1-2 työterveyden edustajaa, esimieheni ja minä. Sitä ennen tapaan lääkärin vielä kerran. Työterveys ei saa kertoa esimiehelle mitään terveydentilastani, joten se jää minun tehtäväkseni tuossa palaverissakin.

Lääkäri antoi tällaisen ohjeen: "Kun sä olet tuollainen vaativa persoona ja sulla on siellä kotona se pieni afrikkalainen kylä, niin sun kannattaa harjoitella sellaista että ne heidän asiansa ovat heidän omaisuuttaan etkä sä saa ottaa niitä. Niin kuin toisen tavaroita ei saa ottaa. Sä voit kyllä keskustella niistä heidän kanssaan ja lapsia pitää tietysti auttaakin, mutta koeta muistaa ettet ota niitä asioita kantaaksesi. Vaativalle henkilölle lankeaa luonnostaan kaikesta huolehtijan rooli ja nyt pitäisi harjoitella huolehtimaan vähemmän. Ja töissä pitäisi yrittää hyväksyä se, että teet vain 95 % vaikka tiedät että pystyisit sataan. Opettelet ajattelemaan että se riittää. Se on pitkä prosessi, mutta antoisa."

Etukäteen mietin mihin ihmeeseen tarvitaan 40 minuuttia. 55 minuuttia meni.