Tuli auringon, kulta kuutamon

Kiinni äidin kylkeen

on halu pienen hylkeen.

"Nuku, nuku pienoinen",

äiti kuiskuttaa.

Meren ylle sateenkaaren

valas ruiskuttaa.

                - Jukka Itkonen -

Keskimmäinen tuli hädissään herättämään vähän ennen kuutta aamulla ja kyseli missä pienimmäinen on, nosti kuopuksen pupun lattialta ja kertoi nähneensä hänestä pahaa unta. Näytin että pikkuinen nukkuu omassa sängyssään ja hänellä on kaikki hyvin. Laitoimme pupun hänen viereensä. Keskimmäinen itse tuli loppuyöksi äidin viereen. Olen painattanut itselleni paidankin: Meidän äitiä pelkää painajaisetkin. On liikuttavaa olla jonkun näkökulmasta niin mahtava. Joskus sitä toivoo, että saisi itse välillä olla se pieni jolta äiti puhaltaa pipin ja ajaa möröt pois.

Vanhoja päiväkirjoja ja kirjeitä lukiessa tuli vastaan tähtikartta, horoskooppi, jonka ystäväni laati minulle vuosia sitten. Selvitytin sitä varten syntymäsairaalani arkistosta tarkan syntymähetkeni. En tiedä auringon ja kuun huoneista mitään, mutta kovin tuttuja juttujahan tässä sanallisessa osuudessa on: "Tiedät kuka olet, sitä on muiden turha tulla sinulle kertomaan. Uni- ja mielikuvitusmaailmasi voi olla epäterveellisenkin runsas. Sinun ei pitäisi katsoa kauhuelokuvia lainkaan. Tunteesi ovat hyvin voimakkaita. Olet itsetietoinen, yleensä tarmokas ja ajoittain herkästi kiivastuva. Arvomaailmasi on vahva. Ulkoinen olemuksesi on arvokas ja karismaattinen, läsnäolosi voimakas, jopa pelottavuuteen saakka."

1980-luvun loppu, öisiä tanssilavoja, onnen huumaa, kaipausta polttavaa, kipinöitä kengänkoroista, tulenlieskoja silmistä, selkään liimautuva mekko, vilunväreet, usva aamuöisen järven pinnalla. Tulin ja lähdin aina yksin, en kuulunut porukoihin. En kikattanut herttaisena tyttöjen parvessa. Näytin salaperäiseltä, dramaattiselta ja kopealta. Luultavasti peitin sillä epävarmuuttani mutta myös pidin loitolla satunnaisia seuranhakijoita. Ja ihan totta, ne pelkäsivät. Kerta toisensa jälkeen, vuosien ajan, kuulin uusilta tanssittajiltani että he pelkäsivät tulla minua hakemaan. Yksi päästi suustaan että ethän sä olekaan sellainen. Koskaan hän ei kertonut millainen, mutta hyvät ystävät meistä tuli. Puolisoni ei edes tunnista HRH minua tuon ajan valokuvista.

Myöhemmällä iällä olen langennut itse samaan, luonut väärän käsityksen ihmisestä ensivaikutelman perusteella. Ylpeän ulkomuodon, äänenvärin, naurun perusteella. Vielä seitsemän vuoden jälkeenkin ihmettelen miten saatoin eksyä niin perusteellisesti.