Ärsykeohjautuva

Sunnuntaina pidettiin pyjamapäivä. Vettä satoi kaiken päivää ja kävimme ulkona vain pikaisesti Pikin kanssa. Muuten vietimme päivän vuoteessa täkkien alla katsellen netistä kaksi jaksoa Putousta, viime perjantain Vain elämää -jakson sekä Tanssii tähtien kanssa -ohjelman suoran lähetyksen. Tuota viimeistä katseli tosin vain kuopus ja minä, muut olivat saunassa. Kuulostaako idylliseltä? Älä luule. Kaksi pienintä tappeli ja parkui koko ajan, kiipeili isänsä selässä, tyrkki toinen toistaan sieltä pois ja romahteli sääriluitteni päälle. Ohjelmista kuuli vain pätkän sieltä täältä. Pinna kiristyi niin isällä kuin äidilläkin mutta kovempikaan ärjyminen ei saanut lapsia hiljenemään tai siirtymään toiseen huoneeseen. Nukkumaanmenoaikaan alkoi taas uuvuttava taistelu siitä kuka missäkin nukkuu ja miksi siellä ei voi nukkua ilman aikuista. En tiedä mihin ja miten puoliso lopulta sai tenavat tainnutettua mutta pitkään se kesti.

Maanantaiaamuna avasin töissä henkilöstöpäällikön viestin. Kyllä, aivan kuten pelkäsin, syyskuun sairauslomani ovat palkattomat. Puolet kuukaudesta! Romahdin, synkkenin ja epätoivoonnuin aika lailla, itkussa oli pitelemistä. Juuri kun ehdin ajatella että alituinen penninvenytys edes hiukan helpottaa kun alan saada täyttä palkkaa. Kaikki mahdolliset sairauslomani ovat palkattomia vuoden loppuun asti. Rustasin äkkiä sairauspäivärahahakemuksen Kelaan.

Kävin työterveyslääkärillä. Tai olin. Ainakin tunnin. Hän puhui otsalohkosta ja piirteli kuvia. Nappasin piirrellyt tarralaput reppuuni ja yritän niiden avulla hahmottaa mitä kaikkea hän sanoikaan. Yhdessä kuvassa on puu jossa on vain runko ja kolme oksaa. Se on tilanteeni nyt. Kun otsalohko on remontissa, en pysty erottelemaan pieniä huolia isoista, sellaisista joihin oikeasti tarvitsee reagoida. Kaikki huolet mätkähtävät samalla voimalla suoraan runkoon ja vievät yhtä paljon voimia. Kun otsalohkoni toipuu - lääkäri piirsi puun jossa on paljon oksia ja lehtiä - pienet huolet tuntuvat enää värähdyksenä uloimman oksan kärjessä. 

Valitin että töitä on liian vähän. Lääkäri piirsi käyrän jonka huipulla työn kuormitus on maksimissaan. Parhaiten ihminen voi hiukan siinä huipun alapuolella. Alhaalla laaksossa, missä työtehtäviä on hyvin vähän, henkinen kuormitus on huomattavan iso. Toisaalta minun tilanteessani on ihan hyvä että ärsykkeitä on vähän. Otsalohkoni saa aikaa toipua. Muistelen että hän olisi kuvannut tilaani sanalla ärsykeohjautuva, mutta ehkä sana oli joku muu, sillä tuolla sanalla ei löydy nettihaulla mitään. Otsalohkoni pitäisi toimia kapellimestarina. Nyt kun se on remontissa, ärsykkeet esittävät kaikki omia soolonpätkiään sekaisin ja päällekkäin. Eihän sellaista ole kiva kuunnella. Lääkäri kehotti neuvottelemaan esimiehen kanssa hiljaiseen työpäivään palauttavia hetkiä jolloin saan luvan kanssa ja keskittyneesti tehdä jotain ihan omiani, esimerkiksi opiskella rhododendronin kasvatusta netistä. Olen tainnut tulla aika tutuksi lääkärille. 

Esimiehen kanssa voin myös neuvotella haluammeko että työterveysneuvottelu pidetään. Lääkäri ei pidä sitä välttämättömänä. Paljon muutakin hän sanoi, mutta ärsykkeiden määrä ylitti otsalohkoni kapasiteetin. Sain tunnin ajan työterveyshoitajalle, jonka kanssa voin miettiä mitä muuta palauttavat hetkeni voisivat olla hortonomian lisäksi.