Yllätysvauva

Tottahan siitä tuli. Saimme viime yönä perheenlisäystä. Nyt voin kertoa koko tarinan. Olin keskiviikkoiltana kuistilla sytyttelemässä kynttilöitä kun koiraystävä tuli kysymään haluatteko blue merle collien pennun - ei maksa mitään. Kahdeksan viikon ikäisellä urospennulla on todettu rodussa esiintyvä perinnöllinen silmäsairaus, ablaatio. Sairaus saattaa aiheuttaa verkkokalvon irtoamisen ja koiran sokeutumisen - useimmiten kuitenkin vain toisen silmän. Joillekin kasvattajille on ihan normaali käytäntö lopettaa tällaiset pennut, koska niitä ei voi myydä eikä tietenkään myöskään käyttää jalostukseen. Tuttavan tuttavan tuttavalle kasvattajalle se ei kuitenkaan ollut vaihtoehto. Hän halusi etsiä pennulle turvallisen, luotettavan kodin.

Kysyin perheenjäsenien mielipidettä, kerroin sairaudesta ja näytin netistä pennun kuvan. Kaikki halusivat pennun meille. Koiraystävä toimi puhemiehenä ja kun torstaina soitin kasvattajalle, hän kertoi tietävänsä meistä jo kaiken ja uskovansa että olemme juuri sellainen perhe jolle hän pennun haluaa antaa. Pentu asui neljän tunnin ajomatkan päässä meiltä ja mietin jaksaisinko viikonloppuna ajaa hakemaan sen. Kasvattaja sanoi että hänelle on juuri tulossa ulkomaalainen vieras joka pitää noutaa lentoasemalta keskellä yötä. Sinnehän on meiltä paljon lyhyempi matka! Teimme saman tien treffit asemalle. Koiraystävä lähti mukaan pitämään minua hereillä.

Meillä oli valtavan hauska matka. Juttua piisasi, liikennettä oli niin vähän että saatoin ajaa kaksi tuntia vakionopeudensäätimen avulla painamatta kaasua tai jarrua kertaakaan eikä ohjauspyörääkään paljon tarvinnut käännellä. Sää oli mitä mainioin. Eikä väsyttänyt yhtään. Ilman seuralaista yöllinen ajelu olisi totisesti ollut uuvuttavaa.

Lentoasemalla tapasimme lämminsydämisen miehen, josta näki että hän rakastaa koiriaan. Kävimme paperit läpi ja mies hyvästeli hellästi pikku mökkyläisen, käski olla reipas poika. Saimme mukaamme pehmoiseen huopaan käärityn koiravauvan papereineen, ruokintaohjeineen ja ruokineen. Pentu kuljetuslaatikkoon ja laatikko turvavöihin. Vinkuminen loppui heti kun pääsimme valtatielle. Kotona olimme puoli kolmen maissa yöllä eikä vieläkään väsyttänyt yhtään. Koirien tutustumistuokion jälkeen pentu jäi olohuoneeseen nukkumaan, minä vein Pikin toiseen huoneeseen kanssani ja nukuimme kaikki kuin tukit. Ainakaan en kuullut vinkumista enkä tassujen rapinaa ennen aamukahdeksaa.

Lapset heräsivät uuteen aamuun ja löysivät olohuoneesta pyöreän, pehmoisen, valloittavan töppöjalkaisen pennun. Ihanaa nähdä miten heidän silmänsä loistivat. Kutsumme koiraa tällä hetkellä Savuksi. Saattaa olla että siitä tulee pysyvä nimi. Piki oli aluksi yli-innokas, kulki pennun perässä jokaisen askeleen ja jyräsi pienokaisen mennen tullen kuin hyökkäysvaunu. Pennun syntymäkodissa on neljätoista aikuista collieta, niinpä se ei ollut moinaankaan. Nyt Piki on jo rauhoittunut. Yllätysvauva solahti perheemme jäseneksi ja Pikin pikkuveljeksi kuin olisi aina ollut.

Minä vartioin täällä.