Sunnuntaina saimme vieraita jotka panivat päiväohjelmamme uusiksi. Heitä varten ei kuulemma saanut siivota eikä leipoa. Siivosimme silti. Keskimmäinen lapsi touhusi riepu kädessä silmät innosta loistaen. Pesi ikkunatkin. Voi miten kaunis koti meillä onkaan kun se on siisti. (Tai olisi kaunis, jos vielä tapetoisimme.) Normaaliaikaan siirtymisen vuoksi ennätimme leipoakin. Vierailijapariskunnan mies totesi että pitäähän tätä omenapiirakkaa nyt ottaa ettei emäntä pahastu. Vaimo totesi että niin, pitää se ottaa se viideskin pala, muuten varmasti pahastuu.
Illalla ennätin katsoa tanssiohjelman. Joudun taipumaan sen asian edessä että Janna ei ehkä voitakaan. Pete on ilmiömäinen. Naisten on sentään aika paljon helpompi tanssia hyvin ammattimaisen viejän käsivarsilla kuin miesten oppia uskottavasti viemään opettajaansa. Siinä mielessä pitäisi olla erikseen naisten ja miesten sarjat. Mutta Pete vaan vie. Hänelle mikään ei näy olevan vaikeaa. Ja mikä ryhti! Asenne! Kaaret! Linjat! Jalkatyö! Hämmästyttävän lahjakas kaveri jolla on loistava opettaja.
Tavanomaiset iltaravit: kuka nukkuu missäkin tai ei nuku ja miksi ei nuku. Ja miksi niitä ei iltaisin edes väsytä yhtään? Ei riitä että sisarukset nukkuvat samassa huoneessa. Pitää olla aikuinen. Mistä ihmeestä ne keksivät aina jotain pelättävää niin ettei uni tule omassa sängyssä. Millainen mahtaa olla se oman huoneen mörkö joka pelkää äitiä ja isää niin kovasti ettei uskalla tulla kanssamme samaan huoneeseen? Oliko perhepeti vauvana sittenkin virhe? Kaikki kolme lasta päätyivät puolison sänkyyn limittäin ja lomittain ja puoliso taas kerran evakkoon jonnekin muualle.
Maanantaiaamu, kello kuusi. Erittäin katkonaiset yöunet takana. Muistettavia asioita pitkä lista. Vielä kun muistaisi ottaa mukaansa sen listan. Lompakko on, puhelimet on, eväät on.. Pääsin matkaan ilman perhettä. Kaupunkiin tullessa muistin työpaikan avaimet - niitä en ollut muistanut tsekata. Kerrankin ajoissa tulossa töihin ja lopputuloksena se, että pitää odotella kadulla kunnes joku muukin tulee. Vaan ei, ei tällä kertaa! Avaimet olivat viime viikolla unohtuneet takkini taskuun ja nyt oli sama takki päällä!
Kävin labrassa paastoverikokeessa. Hain essitalopraamia apteekista. Sain erilaiset praamit kuin tähän asti on ollut. Käyttöohjeessa sanotaan että tabletti on otettava ilman ruokaa. Se hajoaa suussa herkästi. En ymmärrä. Nielen yleensä myös ruokani, jos se on suuhun asti päätynyt. Ja lääkkeen kuuluukin hajota jo suussa. Tarvitsen taskussa kannettavan omalääkärin lisäksi ehkä myös farmaseutin jolta voin kysellä.
Kertailin niitä asioita joita sijaiseni on opettanut, mutten päässyt puusta pitkään ennen kuin pyysin hänet apuun. Osassa hommista en pääse puusta pitkään ennen kuin saan apua hallinnosta. Ja sitä saankin odotella, jos vanhat merkit paikkansa pitävät. Paniikki nosteli päätään. Loppupäivästä olin jo aivan pyörryksissä. En tule selviämään tästä. Romahdan ennen kuin asiat on saatu kuntoon.
Puhelin soi enemmän kuin viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana yhteensä. Kaksi eri puhelinta. Hammashoitolasta soitettiin kahdesti ja siirrettiin kuopuksen tarkastusaikaa. Oman putiikkini henkilöstöpäällikkö soitti. Kelasta oli otettu yhteyttä ja kysytty katkaistaanko osasairauspäivärahakausi umpilisäkesairauslomani ajaksi. Tällöin saisin Kelalta sairauspäivärahan täydestä palkastani laskettuna. Hetken päästä Kelasta soitettiin minullekin samasta asiasta. Kahdesti. Katkaistaan sopimus ja tehdään uusi, joka tulee minulle pikana allekirjoitettavaksi. Rahat tulevat silti vasta ties milloin. Päivän päätteeksi soitti vielä lapsen koulukaverin äiti ja kyseli lastaan. Meiltähän tuo löytyi ja hoitui kotiin, vaikka olin 40 kilometrin päässä.
Ikäviä ja täysin ennakoimattomia uutisia lähipiiristä. Yritän ajatella että your business mutta olo on yhtä halju kuin silloin kun vastaava tilanne oli päällä omassa elämässäni. Tunnelma on ollut päällimmäisenä koko päivän.
Koska ei tarvinnut ehtiä päiväkotiin viideksi, tein myös loppupäästä vähän pitemmän työpäivän ja hoidin kaksi roikkunutta asiaa kotimatkan varrella. Kolmannen unohdin. Muuta ei sitten illalla enää ehtinytkään kuin kunnon lenkin koiran kanssa.
Näkymä lokakuisena aamuna terassilta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti