Me kotijoukot vaelsimme metsässä. Piki ryntäsi menojaan heti kun päästin sen irti. Pian kuului raivoisa haukku rannasta toiselta puolen metsää. Koira oli niin levoton ja nenä pitkällä koko ajan etten arvannut päästää sitä toista kertaa irti. Peurat ja hännänheilutuksesta päätellen jokunen koirakin olivat jättäneet hajujälkiä. Fleksin kanssa on aika tuskaisaa yrittää edetä metsässä kun koira kietoo sen alituiseen jonkun näreen ympärille. Ketään emme nähneet vaikka odotin että sienestäjiä olisi lauantaipäivänä liikkeellä.
Ajattelin että on hyvinkin rento päivä. Ruokaa on eiliseltä valmiina sen kuin lämmittää. Kun lapset on ruokittu, vedän vain lonkkaa, lueskelen lehtiä tai otan nokoset. Mutta kas kummaa, yhtäkkiä huomasin että on kello viiden teen aika enkä ollut edes istahtanut siinä välissä. Ripustelin pyykkejä, vaihdoin sieniä kuivuriin, leivoin pari omenapiirakkaa, hoidin huonekasveja, raivasin keittiötä. Maailma piti taas kerran saada valmiiksi ennen kuin voi loikoa. Laiskottelematta jäi ja palkaksi sain kipeän selän. Se suuttuu aina kun olen pitkään jalkeilla ilman jalkineita.
Kun menin pyykin ripustukseen Pikin kanssa, naapurin Miiru oli meidän pihassa. Ajojahtihan siitä syntyi ja naapurinkin kukkapenkit pöllysivät. Koiralta oli jäänyt korvat narikkaan eikä komennoilla ja vislauksilla ollut mitään vaikutusta. V-käyräni osoitti kohti koillista. Se hyvä, että tähän asti Piki on aina palannut hakematta takaisin kotiin sitten kun hänelle sopii.
Sytyttelin muutaman kynttilän puutarhaan, nostin keijunmekon sisälle talvehtimaan (tai kuolemaan), keräsin kaksi korillista puhdasta pyykkiä turvaan huomiselta sateelta ja kiersin lasten ja koiran kanssa pienen iltalenkin. Lapset juoksivat edellä ja löysivät syksyn ensimmäisen pinnalta jäätyneen lätäkön. Kun ehdin kohdalle, pienin roikotti peukalon ja etusormen välissä kintaitaan ja ilmoitti että ne ovat jostain syystä mutaiset.
Omenapiirakkaa syötiin niin että napa oli ratketa. Lapsille tuskin tulee mitään ongelmaa mutta minulle voi tulla aamuyöstä sappikohtaus. Katseltiin putous. Uskon tietäväni kuka putoaa ensimmäisenä ja ketkä ovat finaalissa. Neiti Vähä-Hiilari on huikea ilmestys eikä notkea Rontgoteus Hittavainen jää paljonkaan jälkeen. Loiroa esittänyt Ville Tiihonen on ilmiömäinen imitaattori.
Lapset valvoivat melkein puoleenyöhön. Miten ihmeessä sitä virtaa riittää. Otin suosista heidät tähän huoneeseen nukkumaan. Tuossa he nyt viimeinkin tuhisevat, saman peiton alla jalkapohjat vastakkain.
Olen parina viime päivänä tuntenut pitkästä aikaa huomattavaa ärtyneisyyttä, menettänyt malttini ja tiuskinut lapsille. Alkaako essitalopraamin taika laimentua? Vai työelämään paluuko on syynä? En millään jaksaisi palata sellaiseksi kuin olin vuosi sitten. Jäkättäjäksi, nalkuttajaksi, huutajaksi, rageejaksi.
Sädepäivänhattu 'Goldsturm'
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti