torstai 30. lokakuuta 2014

Jännät paikat

Blogilla oli eilen yksivuotissynttärit. En juhlista sitä arvonnalla, mutta voin kyllä lähettää punahatun siemeniä jokaiselle lukijalle joka toimittaa minulle yhteystietonsa. Ahnehdin näet naapurin kukkamaalta joka ikisen hatunsiemenen peukalo ruvella. Millähän sitä oppisi hillitsemään itsensä.

Itsehillinnästä puheenollen juuri nyt näyttää siltä että meille on tulossa perheenlisäystä ensi yönä. Jännittää!

Miten kaunista voikaan olla lokakuun lopussa! Aurinko pilkahteli ja järvi hohti hopeaisena. Saattelin keskimmäisen kouluun ja jatkoin Pikin kanssa peltotielle ja metsäpoluille. Löysimme uuden näköalapaikan järvelle kallion laelta.

Iltapäivällä pidettiin tricolorien kokoontumisajot koiraystävän pihassa. Koiria ja emäntiä kumpiakin kolme. Päivällisen jälkeen olen yrittänyt huonolla menestyksellä nukkua jaksaakseni ajaa yöllä treffeille. Sanoinko jo että jännittää?

2 kommenttia:

  1. Punahattua flunssalääkkeeksi ja ehkäisyyn (flunssan) olen ostanut kallilla. Tuo lentävä yllätysvieras on kutkuttava. Martta-mummoa olen kaivannut, mutta ei se hän kuitenkaan ole.

    VastaaPoista
  2. Malja kuluneelle vuodelle, monenlaista on ehtinyt sinulle tapahtua. Ja kiitos aiheestaan huolimatta ihanan humoristisesta blogista.

    Kiitos myös siementarjouksesta. Sattui nyt kuitenkin niin, että vaikka olen tosi laiska keräämään siemeniä, niin juuri punahatun siemeniä keräsin. Ajatuksena mulla on vielä niitä syyskylvönä ulos kylvää. Eli en siis tarvitse lisää.

    Alkaa jo täälläkin jännittää, että mitä ihmettä on tapahtumassa.

    t. elina

    VastaaPoista