Jäin toipilaan kanssa kotiin. Silmäilin silti läpi yhden työjutun. Pienokaisen huomiontarve osoittautui pohjattomaksi. Normaalisti hän leikkii pitkiä aikoja juonellisia leikkejä itsekseen mutta ei tänään. Tänään hän oli pelkkää katoäitiä. Puoliso ilmaantui puoliltapäivin kantamaan osansa potilaan huomiontarpeesta. Hänellä oli etäpäivä. Se selvisi hänelle vasta koululla. Onneksi oli muutakin asiaa kaupungille ettei tullut ihan hukkareissu.
Opin radiosta uuden suomen kielen sanan: riipostata. Englanniksi re-post. Mahtaako suomen repostella juontaa myös juurensa tuosta? Semmoista se on, nyky-suomi. Alle kouluikäiset käyttävät sujuvasti puheessaan sellaisia ilmaisuja kuin OMG, LOL ja random. Puhumattakaan niistä mukuloista jotka hääräävät tietokonepelien parissa. Nehän eivät suomea enää puhukaan.
Esikoinen on kovaa vauhtia siirtymässä teini-ikää ja kaveripiiriä kohti. Menin Pikin kanssa häntä vastaan kun partio loppui. Lapsi on kertonut että pelottaa kävellä yksin pimeässä kotiin. Mutta ei hän lähtenyt mukaani; oli kavereittensa kanssa, sanoi tulevansa myöhemmin. Ja tuli myös, ei ilmeisesti kehdannut soittaa hakemaan kun oli juuri antanut pakit. Haikeaa mutta ymmärrettävää. Kunpa vain säästyisi teinivuosinaan isoilta tyhmyyksiltä.
Kadonnut paitani löytyi sohvan selkänojalta. Juuri siitä, mistä sitä eilen aamulla ensimmäiseksi etsin. Usein tuntuu siltä kuin olisin piilokamerassa.
Illan käytin kosmoskukkien siementen siivoamiseen. Se ei onnistu siivilöimällä vaan pitää tehdä hirveä urakka käsityönä. Nyppiminen toimii samalla jonkinlaisena meditaationa. Hyvin rauhoittavaa.
Ressi-kissa nojaa hankalasti oikeaan käteeni. Se on ollut kovasti äidin kissaa viime päivät. Puutarhassakin tuli kukkapenkin reunukselle kun keräsin kosmoksen siemeniä. Nousi kahdelle jalalle ja venyi minua pitkin niin ylös kuin suinkin. Useampaan kertaan. Äsken sanoin sille että kuules nyt koira, väistäpäs vähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti