Aamulla puoli seitsemän aikaan kaksi lasta istui päälläni, jotakuinkin virtsarakon kohdalla. Tietokonekiellolla uhkaillen sain toisen viemään koiran asioilleen. Toinen oli menossa päiväkotiin mutta anoppi piti ensin käyttää verikokeessa. Piti väsätä pienimmäiselle aamupala koska päiväkodin aamupala-aika ehtisi mennä ohi. Lapsi oli yrittänyt itse paahtaa leipää mutta paahdin ei toiminut. Selitin että olen ottanut pistokkeet yöksi irti, otan aina kaikista keittiön pienkoneista. Lapsi ihmetteli minkä takia. Kerroin että huolehdin sillä tavoin kotimme paloturvallisuudesta. Nelivuotias muisti heti: Mutta äiti, lääkärihän on kieltänyt sua huolehtimasta!
Muistin että verenpainelääke on ollut jo kaksi päivää loppu ja menin hakemaan reseptiä laatikosta antaakseni sen puolison mukaan. Reseptiä ei löytynyt. Kävin läpi kaikki epämääräiset paperikasat (joita ei ole ihan vähän) enkä löytänyt reseptiä. Sen sijaan löysin kolme maksamatta jäänyttä laskua sekä päivähoitotoimiston kirjeen, jossa kehotetaan toimittamaan tuloselvitys viime maanantaihin mennessä tai päivähoidosta laskutetaan kalleimman mukaan. Paniikki ja perheriita. Olinhan minä sen kirjeen puolisolle näyttänyt kun se tuli, mutta olisi kuulemma pitänyt kiinnittää jääkaapin oveen eikä haudata kasaan. Käskin tuoda kaupasta aanelosen kantavia magneetteja. Ja mielellään myös uuden kylmäkalusteen jotta tila riittää kaikille tärkeille papereille.
Tuiskin siivota saman tien koko olohuoneen. Palasin vielä epätoivoissani tärkeiden papereiden laatikolle. Ja sieltä, kaikkien koiran paperien, veropaperien ja vakuutuspaperien alta löysin ruttuisen verenpainelääkkeen reseptin. Vielä jäi puuttumaan se, että reseptillä ei olisi ollut mitään jäljellä. Tähän päästäneen sitten seuraavalla kierroksella.
Puoliso lupasi soittaa päivähoitotoimistoon ja pyytää lisäaikaa tuloselvitykselle. Sanoin että kerro vaimon mielenterveysongelmista, muistiongelmista ja toimintakyvyn lamautumisesta ja sano että jos kunnan lastenhoitoavulla on joutilasta aikaa, tervetuloa meille. Veisi nuo koululaiset vähäksi aikaa niskastani pois. Itse en halua soittaa, alkaisin vain itkeä. Puoliso totesi että eikö se tässä kohtaa olisi vain hyvä asia. Muistutin että olen ihan aikuisten oikeasti sairas, en tee ja ole tekemättä tätä kaikkea tahallani ja kiusallani. Kun sanotaan että myötä- ja vastamäessä niin tässä sulla on nyt sellainen vastamäki.
Taivahan onneksi tänään oli viimeinen aamuyö jonka puoliso vietti töissä. Ehkä alkaa edes yhdet aivot toimia.
Käki on kukkunut tänä kesänä ahkerasti. Olen miettinyt miksi kukunta tuntuu kuuluvan aina jostain todella kaukaa, järven tuolta puolen tai salomaiden syvyyksistä. Kuinkahan kova ääni sillä käellä oikeasti onkaan kun niin kaukaakin hyvin kuuluu. Miltä kuulostaisi jos se tulisikin tuohon viereiseen puuhun laulamaan. Ja kas: käki on nyt tuossa meidän metsässä. Kukkuu pää punaisena yötä päivää, ei taida edes ruokatuntia pitää. Välillä yskittää kuk-HIK-HIK-HIK-kuu, välillä tulee vähän rytmihäiriötä kuk-kuk-kuu. Ja ääni on tosiaan aika kova. Kaikuu kallossani laidasta laitaan.
Sovintohalit puolison kanssa. Ukkonen ja kaatosade, julma päänsärky. Paratabsilla hellitti sen verran että sain huomiseen nyyttäripöytään lupaamani lohipiirakan leivottua. Lapsi lähti naapuriin yökylään ja kaksi muuta siinä siivellä samaan osoitteeseen leffaa katsomaan. Kokosin puolison kanssa portille tornin pelargoniruukuista ja harjateräksestä. Lenkkeilin Pikin kanssa ihanassa sumuisessa illassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti