lauantai 21. kesäkuuta 2014

Sopivan jäätävää

Juhannus kului kotinurkissa. Aattoaamuna kävin kaupassa, jonne oli hyökännyt arviolta miljoona kesämökkiläistä. Olivat ostaneet muun muassa kaiken vaalean leivän. Kassalle oli jono. Eksoottista. Perhe kävi kylän kokolla ja makkaratulilla, minä kärräsin senkin ajan soraa. Puoliso teki juhannussaunaan vihdan, mutta muilta osin sauna ei aivan vastannut odotuksia: kolmen tunnin lämmityksen jälkeen lämpöä oli 48 astetta ja suihkuvesikin oli kylmää. Emme keksineet syytä. Ehkä sähkökatko?

Viileä sää oli oivallinen soran ja kivien pyörittämiseen. Koko länsipääty tuli jussin aikana kitkettyä, soritettua ja sora-alue reunustettua luonnonkivillä. Juhannusyön nukuin koiran kanssa terassilla enkä palellut. Kun kosketin peittoa ulkopuolelta, sävähdin: näinkö kylmä täällä on!

Alppiasteri, Aster alpinus 'Happy end'

Puoliso sekä omat ja naapurin lapset ovat ulkoiluttaneet koiraa tänään niin että olen voinut nukkua yhdeksään ja paneutua koko päiväksi puutarhassa ryömimiseen. Kivihomman valmistuttua otin nokoset ja iltapuhteiksi pelastin alppiasterin ja valkoisen pikkusydämen saksankurjenmiekan invaasiolta. Vapautuneelle alueelle levitin sädepäivänhattua. Irrotin ja ruukutin pilvikirsikan hyvännäköisen juurivesan. Nyrhesin ohotanmarunan kahtia. Siinä olisi tarvittu puukon sijaan kirvestä. Saa nähdä suuttuuko maruna kovakouraisesta käsittelystä.

Anoppi oli tänään pitkästä aikaa oma kirkassilmäinen itsensä, hassutteli kuopuksen kanssa ja pani vauhtia poikaansa: Vadelmat pitää heti tukea ja kasvimaata laittaa kuntoon edes sen verran että voi kylvää herneet. Ne kuulemma ehtivät vielä. Minä olin jo jättänyt kasvimaahaaveet tältä kesältä. Muovilaatikoihin kylvin taannoin salaattia ja pinaattia ja pari kurpitsantainta tuikkasin maahan.

On sentään onni ettei into puutarhahommiin ole kadonnut vaikka tuntuu ettei mikään muu kiinnosta. Viime keskiviikon jälkeinen tumput suorana möllöttely oli kauheaa.

Lapset eivät sittenkään lenkkeilleet ulkona tarpeeksi. Iltatoimien aikaan piti vielä juosta olohuonetta ympäri kunnes pienin törmäsi nenä edellä johonkin huonekaluun ja veri lensi. Syy oli kuulemma isomman joka ajoi pienempää takaa. Syy on aina jonkun muun. Joskus jopa huonekalun, joka arvaamatta hyökkää kimppuun. Tuossa taistelupari nyt nukkuu kuin murmelit viattoman näköisinä vierekkäin.

Ohotanmaruna, Artemisia schmidtiana

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti