Eipä silti, kyllä puutarhahommissa on sateesta ja kylmyydestä huolimatta oltu eilen ja tänäänkin. Eilen nostettiin tolppien ja narujen avulla maasta anopin huolehtimat kosteahkot lamovatut. Autotallityömaalta jäi yli pala tukevahkoa betoniverkkoa, joka on lojunut nurkissa pari vuotta. Tänään ensin yksin ja myöhemmin kaksin taivuttelin sitä kaarelle. Alkuun tuntui ettei se taivu millään, mutta viimein viisaampi antoi periksi. Puoliso rälläköi kaaren alapäästä pari poikkiriviä pois ja voilà, meillä on jämäkkä kärhötuki, hinta nolla euroa. Tai onhan se verkko tietysti aikoinaan jotain maksanut.
Kriisi. Äidiltä peritty viime vuosisadalta peräisin oleva olohuoneen iso villamatto alkaa hajota. Reunat purkaantuvat ja pohjasta irtoaa putua. Teen eri foorumeilla galluppeja kannattaako lapsi-kissa-koiratalouteen hankkia vanhanajan villamatto vai nykyajan nukkamatto. Olen puuduttanut pehvaani tässä tietokoneen ääressä selaamalla huutiksen ja torin matto- ja vähän muutakin tarjontaa. Facebookin kirppikseltä varasin tänään sohvan. Senkin hinta on nolla euroa. Passaa pitää trampoliinina ja raapimapuuna.
Tämä päivä ei alkanut erityisen hyvin. Heräsin lastenhuoneen sängystä, selkä oli puuta. Lapset eivät hoitaneet aamutoimiaan kymmeneen mennessä kuten oli sovittu. Saati että olisivat ulkoilleet. Tappelivat keskenään ja tulivat vuorotellen kantelemaan. Kun viimein suoriutuivat aamupalalle, toinen kaatoi litran maitoa viemäriin (oli kuulemma pilalla) ja toinen poltti paahtoleivät. Sain ihan rehellisen raivarin. Joitakin satoja kertoja olemme pitäneet luentoa siitä, ettei leivänpaahtimen potikkaa tarvitse kääntää kaakkoon. Teho on säädetty sopivaksi ja nuppi saa olla paikoillaan. Saisikohan sen jotenkin pultattua?
Päivä jatkui huudon ja tappelujen merkeissä. Neljän maissa kotiutui pieni päiväkotilainen, joka ensi töikseen kiukkuisena kuin ampiainen ilmoitti ettei aio syödä kuin rusinoita, ei ole nälkä. Isommat aloittivat saman virren nähtyään että ruuaksi on kanakeittoa. Anopin kokkaamaa maailman parasta kanakeittoa. Kun olivat tarpeekseen huutaneet, jokainen lusikoi ison lautasellisen. Minusta vain tuntuu ettei kaikki tuo huuto mahdu päähäni.
Onneksi iltapäivällä poikkesi puutarhaihminen, joka toi suklaalevyn ja sai vastineeksi muhkean kurjenmiekkapaakun. Hotkaisin 200 grammaa sinistä tuossa tuokiossa, hyvä kun ehdin ottaa kääreet pois. Kohta meillä on pihassa vain nurmikko.
Tai ehkei sitäkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti