Eilen vietin hauskan päivän taimenvaihtajaisissa noin tunnin matkan päässä meiltä. Lastasin auton aamulla viimeistä koloa myöten täyteen taimia. Nelivuotias mahtui sekaan juuri ja juuri polvet koukussa. Auton ilmastointi oli korjattu juuri parahiksi, joten emme nuutuneet matkalla. Meitä kasvisuuntaisesta mielialahäiriöstä nauttivia oli koolla parikymmentä ja lisäksi lapsia hyvä joukko. Miljöö oli silmiä hivelevä maatila vanhoine aittoineen ja avarine viljavainioineen. Pikkuinenkin viihtyi aivan loistavasti talonväen ja heidän lelujensa parissa. Nyyttäripöytä notkui herkuista tuttuun tapaan. Paluumatkalla kasveja oli kyydissä lähes yhtä paljon kuin mennessä. Niissä riittää istuttamista moneksi päiväksi.
Ihmeen hyvin jaksoin neljä tuntia vilkasta sosiaalista elämää. Aika moni puutarhaihminen oli jo tuttu aikaisemmista tapahtumista - ja tietenkin nettifoorumilta. Nimimerkkien ja kasvojen yhdistäminen olisi tietenkin tuottanut tuskaa, mutta jokaisella luki nimi rintapielessä. Mukavaa porukkaa. Ja tuskin kukaan sellainen, joka rakastaa kukkia, voikaan olla läpeensä ikävä ihminen. Kotiin päästyäni olin kaputt enkä ainakaan muista tehneeni loppupäivänä mitään.
Lapset ovat villiintyneet lomasta ja valoisista kesäilloista. Kahta nuorinta on mahdoton saada nukkumaan ajoissa. Muutenhan sillä ei olisi niin väliäkään mutta pikkuinen joutuu lähtemään päiväkotiin anivarhain. Tänään he hyppivät saunatakkisillaan trampoliinilla vielä iltakymmeneltä kun ensihoitajat olivat tuvassa. Kokeilin kaikki lailliset keinot mutta hulina jatkui lähemmäs puolta yötä. Tässä vieressäni. Bloggaa siinä sitten. Tiuskaisin että olen jo sietänyt teitä koko päivän, minun ei tarvitse sietää vielä yötäkin.
Käki on ollut tänään hiljaa. Ehkä siltä meni ääni. Mikä ihana hiljaisuus.
Eletään kuin pellossa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti