Lähdettiin ajamaan parin kunnan läpi ihan eri paikkakunnalle kuin mihin puoliso oli menossa töihin. Hän oli näet unohtanut eväänsä ja housunsa (!) sinne missä oli eilen töissä. Kysyin oletko varmistanut että siellä ollaan ennen seitsemää paikalla ja pääset sisään. Noo, kyllä siellä eilenkin oltiin... Kysyin onko sinulla ohjaajasi puhelinnumero jotta voisit ilmoittaa myöhästyväsi. Ei, sitä ei kyllä ole tullut kysyttyä. Onneksi jollain toisella oli ja hän lupasi ilmoittaa. Rivakkaa vauhtia 40 kilometriä edelleen sille paikkakunnalle missä oli määrä tänään olla töissä.
Ajelin omalle työpaikalleni, olin siellä jo ennen puolta kahdeksaa. Tapasin kaksi uutta työkaveria ja pelästytin muutaman mutta pomoa en tavannut. Puhelimitse sain hänet kiinni. Pyysin häntä sopimaan elokuisen työterveyspalaveriajan työterveyslääkärin kanssa, minullehan sopii milloin vain. Pyysin myös että sijaiseni voisi jatkaa töissä minun palattuanikin jotta saisin häneltä vierihoitoa. Työhönpaluukynnys madaltuisi roimasti. Pomo kannatti ajatusta.
Psykiatrin tapasin kymmeneltä. Sain B-lausunnon luettavakseni ja ihan tutultahan se vaikutti: F32.2 Vaikea-asteinen masennustila. Tuntee, että on vaikea muistaa, keskittyä, on ärtyneisyyttä, voimattomuutta, välttelee ihmisiä, hukkaa tavaroita, vatsa menee sekaisin, jännittää, yöllä pyörii asioita mielessä, nukkuu rauhattomasti. Joutuu ponnistelemaan saadakseen mitään aikaiseksi. Kertoo olevansa täysin uupunut. Vaikea keskittyä lehden lukemiseen, keskusteluun. Uusien asioiden opiskelu tuntuu hyvin vaikealta. Lukkiutumista. Uni on ollut huonoa. St: Keskustelukontaktiin tulee hyvin, potilaalla hyvä itsetarkastelukyky terapian edellyttämällä tavalla. Uupumusta, voimattomuutta, aloitekyvyttömyyttä, mielialan alavireisyyttä, muistivaikeuksia, kertoo mm. miten samalla asiointireissulla oli hukannut sekä autonavaimet että lompakon. BDI:ssa 34 p.
Siemenestä kasvattamani ritarinkannus
Mistähän nuo univaikeudet putkahtavat joka paperiin. Kyllä minä nukun ihan hyvin jos vain saan illalla unen hännästä kiinni ja jos lapsi/kissa/koira ei hypi/pissaa/oksenna päälleni tai vaadi palveluja.
Lääkäri pitää todennäköisenä etten ole työkykyinen vielä syyskuun alussa. Kelaa on kuitenkin lähestyttävä näin, kuin tanssiaskelin, lyhyitä sairauslomia ja useita B-lausuntoja antaen, jotta näkevät että potilas on hoidossa ja tilannetta seurataan.
Sain psykiatrilta ohjeet naapurin seuraavan hyökkäyksen varalta: kännykästä vaivihkaa äänitys päälle (on kuulemma laillista), sanot henkilön nimen ja kysyt oliko sulla jotain asiaa. Et vastaa provokaatioihin, keskeytät vain puhetulvan kysymällä yhä uudelleen niin oliko sulla jotain asiaa. Kun nauhoituksia on muutama koossa, yhteys poliisiin, äänitteet tiskiin ja kysymys mitä tämän asian kanssa voisi tehdä. Pidän epätodennäköisenä naapurin uutta ilmaantumista ovellemme, sen verran tujun lähdön hän täältä sai. Mutta täysin vailla suhteellisuudentajua ja arvaamaton hän toisaalta on. Pikkutytöstä minun pitäisi lääkärin mukaan tehdä lastensuojeluilmoitus. Kysymys ei ole siitä haluanko vai enkö halua vaan lain mukaan se pitäisi tehdä. Päätin silti etten tee vielä. Vasta sitten, jos näen hänen vielä pyöräilevän yksinään ympäri kylää irrallisen kypäränsä kanssa.
Yhden maissa iltapäivällä kiirehdin noutamaan koululaisiani mukaan psykoterapeutin vastaanotolle. Toinen oli yöpuvussa, aamutoimet tekemättä ja ilmoitti ettei lähde mihinkään. Ihmeen kaupalla kuitenkin päädyttiin ajoissa vastaanotolle. Toinen lapsista keskusteli terapeutin kanssa, osasi kertoa perheemme arjesta ja ehdottaa itsekin mitä voisi tehdä toisin, millä tavoin voisi auttaa äitiä. Hän teki terapeutin kanssa tottelemissopimuksen. Palaamme heinäkuun 23. päivä tsekkaamaan miten on sujunut. Toinen lapsista seisoi päällään ja piti eläimellistä örinää. (No okei, lopputunnista molemmat seisoivat päällään.)
Terapeutin vastaanotolta päiväkotiin. Ovessa oli lappu olemme muuttaneet. Ajoin uuteen osoitteeseen jossa oven avasi hämmentynyt lastenhoitaja: ei ne täällä ole. Siellä ne on ainakin kaksi päivää vielä, mitähän varten ne on sellaisen lapun nyt jo oveen laittaneet. Olin lähdössä melko pitkän naaman kanssa takaisin alkuperäiseen osoitteeseen, kun hoitaja juoksi perääni: hei oota, on ne sittenkin täällä.
Viimeisenä kyytiin kerättiin nuutunut puoliso. Perhe tappeli autossa senkin aikaa kun kävin ruokakaupassa. Kissanruokasäkit olivat kyljestä halki, kaikki. Kassa joutui piippaamaan kaikki ostokseni kahteen kertaan. Kesto-ostoskassi ratkesi saumastaan. Tämä ihana arki.
Tuhanpaalinen kaivanpäkkärä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti