Kuulemiin

Piti hetki miettiä miten tämä päivä mahtoikaan alkaa. Ajoin kaupunkiin anopin, puolison ja kuopuksen kanssa. Jätin isot kuulolaiteputiikin kohdalla kyydistä ja menin pienimmän kanssa torille syömään mansikoita, herneitä ja jäätelöä. Aivan kuin minä pienenä äitini kanssa. Sama torikin. Kävelimme satamassa, katselimme laivoja, nousimme näköalapaikalle. Pienellä maalaisella riitti paljon ääneen ihmeteltävää. Pitää ottaa kesän ohjelmaan päivä turistina kaupungilla. Ja sen puistoissa ja leikkipuistoissa. 

Aikuisten nouto onnistui ihmeen hyvin siihen nähden että olin unohtanut puhelimen kotiin. Poikkesimme ostamaan pari makuualustaa ja retkieväitä. Kirpparilta löytyi anopille virkkuulankaa. Tehdas on taas aloittanut toimintansa. Anoppi kuulee ja laite on todella huomaamaton. Ja hän puhuu nyt niin hiljaa että minä en kuule. Kapine saa oman puheen kuulostamaan omaan korvaan vieraalta pari ensimmäistä viikkoa.

Nostimme suksiboksin auton katolle ja pakkasimme sen täyteen. Matkatavaramäärän perusteella ei uskoisi että olemme reissussa vain yhden yön ja meitä on vain viisi. Mutta kun mennään meren rannalle, voi olla tosi kylmä. Tai tosi kuuma. Tai voi sataa ämmiä ja äkeitä koko reissun ajan. Viimekertaisesta viisastuneena pakkasin jokaiselle oman vaatekassin. Yhteisistä isoista kasseista ei löydä mitään ilman että tyhjentää koko sisällön. Kuudennen kassin pakkasin koiralle, joka menee ensimmäistä kertaa tyttöystävänsä luokse yökylään. Kukaan muu retkelle lähtijöistä ei liikauttanut eväänsäkään. Tai liikautti kyllä, sitä sormea jolla puhelimen kosketusnäyttöä käytetään. Savu tuli korvistani ja muutama sananen suusta aivan kuin äidilläni aikoinaan. Omia vaatteitani en jaksanut edes miettiä. Lääkkeet pakkasin jo illalla ja kameran ja puhelimet laitoin latautumaan. Tein kaiken niin valmiiksi kuin voi jotta aamulla olisi edes teoreettiset mahdollisuudet päästä matkaan ajoissa. Luulen että savua tulee silti vielä hieman lisää.

Esikoinen nukkuu. Hänellä on sekä iltaunisuuden lahja että älliä hankkiutua ajoissa unten maille. Kaksi muuta kahkii korvani juuressa, potkii toisiaan, myllää sängyn ylösalaisin ja jupisee taukoamatta niin etten pysty ajattelemaan ainuttakaan kokonaista ajatusta. Lapset olisivat ehkä päivisin vähemmän heitteillä jos edes yöllä saisin hetken omaa aikaa.

Sunnuntaina on Avointen puutarhojen päivä. Viime vuonna vannoin että varaan tämän päivän tästedes aina puutarhoille. Tänä vuonna ei tulisi kuuloonkaan että lähtisin vierailulle kenenkään pihaan. Ylivoimainen ponnistus. Ajelemme sunnuntaina kotiin päin ja matkan varrella saattaisi hyvinkin olla mielenkiintoisia kohteita, mutta saavat nyt olla. En jaksa etsiä niitä netistä. Eikä tuon matkaseurueen kanssa voisi mennä vaikka olisi virtaakin.

Väsyttää julmasti. Toivottavasti myös tulee uni enkä enää kelaa matkatavaroita. Hyvää yötä.