Eläimellinen ystis

Pidän ystävänpäivästä jotakuinkin yhtä paljon kuin halloweenista (eli en ollenkaan), mutta jostain syystä nyt sain päähäni tehdä halipäivän täytekakun. Niinpä otin munat lämpiämään, kävelin reippaasti kauppaan ja kannoin sieltä repullisen kermaa ja sitruunarahkaa. Yhteen väliin banaania, toiseen suklaata, kolmanteen vadelmia ja puolukoita, pinnalle kermarahkaa ja vadelmia. Anoppi perkasi muikkuja samaan aikaan toisella puolen pöytää ja muutama evä oli vähällä sujahtaa kakun mausteeksi myös.

Kauppamatkalla tapasin kylänemännän jolla on collie. Olin ehtinytkin jo muutaman päivän odottaa milloin sattuisimme samaan aikaan raitille. Haastattelin häntä ja hän kehui rodun taivaisiin. Karvaa lähtee kaksi kertaa vuodessa, muulloin heillä ei irtokarvoja näy, koira on rauhallinen, energinen, ystävällinen, terve, tykkää lapsista ja kissoista, ei hauku turhia, ei karkaile eikä tee pahojaan, ei kuolaa, pitää juoksuaikanakin itsensä siistinä, turkkia ei pestä kuin kerran vuodessa, kintut ja mahanaluskarvat joutuu tietysti kurakelillä huuhtomaan. Harjatakaan ei tarvitse kovin usein. Muistin siis ihan oikein niiltä ajoilta kun asuin kahden collien kanssa samassa huushollissa. Alan olla vahvasti kallellaan tietyn rodun suuntaan enkä pidä pitkäkarvaista malliakaan enää ollenkaan hullumpana vaihtoehtona.

Tämän koiran kissaystävä oli pahasti sairaana ja omistaja soitti että kissa täytyy viedä nukutettavaksi, haluatteko tulla hyvästelemään. Collie kävi emäntänsä kanssa hyvästelemässä. Collie nuuhki kissaa ja meni sitten kotiinsa omaan nurkkaansa ja pysyi siellä omissa oloissaan koko loppupäivän. Vietti suruaikaa.

Puhuin anopille ensimmäisen kerran koirakuumeestani. Odotetusti hän toimitti aluksi miten suunnattoman paljon koirasta on työtä ja sopiihan se silloin jos ei mitään muita hommia ole. Sen jälkeen hän tarinoi vuolaasti kaikista niistä neljästä ihanasta, ihmeellisen viisaasta koirasta jotka heillä oli kun lapset (viisi) olivat pieniä.

Illalla varustettiin kaksi pientä ja yksi iso partiolainen yönyliretkelle. Voi hirvitys jos tuota tavaramäärää pitäisi pitkästi selässään kantaa. Onneksi retki suuntautuu ihan tähän omalle kylälle. Vähän mietityttää millaisia talvilajeja siellä nyt harrastetaan, jonkin sortin mutapainia luultavasti. Lunta on enää sen verran jäljellä että perennakylvökseni ovat vielä juuri ja juuri kinoksen alla, muuten maa on miltei paljaana. Ja tänään tosiaan tuli lisää perennansiemeniä, jotka pitäisi saada lumen alle kylmäkäsittelyyn.

Purppurapunalatva Eupatorium purpureum