torstai 20. helmikuuta 2014

Päiväni pöydän alla

Pysyttelin sinnikkäästi sängyssä koirakirjaa lukien ja odotin lasten kouluunlähtöä. Lähtivät 20 minuuttia myöhässä ja toinen ilman ulkohousuja, koska joku on ne piilottanut, kuten kuuluvalla hysteriaan taittuvalla äänellä ilmoitettiin. Annoin mennä, koska kyseessä on hämmentävän kuumaverinen lapsi (sekä keholtaan että sielultaan). Matka ei ole pitkä eikä sää kovin kylmä. Housuthan minulta itseltänikin ovat aina hukassa, vaikken muista koskaan ilman kotiin tulleeni.

Sain eilen illalla jäätävän takauman siitä miltä tuntuu kun joku ihminen muuttuu varoittamatta aivan toiseksi. Puhuu äkkiä kuin eri kieltä eikä lainkaan ymmärrä tai ainakaan kuuntele mitä muut puhuvat. Tämä tapahtui netissä, joten onhan teoriassa mahdollista että joku todella postaili toisen ihmisen nimissä tai päihdyttävän aineen vaikutuksen alaisena. Kuulin pienenpienen helähdyksen. Kuulin hiljaisena kaikuna samanlaisen helähdyksen kuin silloin kun jotain särkyi sisälläni ja välit katkesivat yhteen naapureista. 

Eilinen netissä käyty keskustelu ei liittynyt suoranaisesti minuun mutta minun ja perheeni yksityisyyden suojaa se kuitenkin liippasi epämiellyttävän läheltä. Työni myötä olen näkyvillä ja tekemisissä monenlaisten ihmisten kanssa. Olen oppinut että meitä on joka junaan ja kaikille asemille. Minulla on koko työurani ajan ollut tarve suojautua ikäviltä yhteydenotoilta, ja se tarve on huomattavasti lisääntynyt ison helähdyksen jälkeen. Jokainen positiivinen kokemus uusista ihmisistä tulee nykyään yllätyksenä ja herkistää mielen. Ikävät kohtaamiset ovat masennuksen vuoksi ikään kuin oletusarvo, mutta rajan rikkomiset järkyttävät perustuksia myöten.

Jos joku nyt ihmettelee mitä oikein olen naapurien kanssa säätänyt niin esitän tiiviisti oman käsitykseni asiasta: Ojensin heidän lastaan oman lapseni kiusaamisesta ja päälle päätteeksi käräytin valehtelusta. Itse olisin iloinen jos joku puuttuisi lasteni tekemiin älyttömyyksiin, sillä vieraan ihmisen sana menee usein perille paremmin kuin oman vanhemman. Naapurien mielestä olin kuitenkin mielisairas ja lähes rikollinen. He lupasivat hankkia minulle potkut työpaikastani. Mitä enemmän koetin asiaa selvittää, sitä ufommaksi keskustelu meni. Poistin heidät elämästäni. Fudut ovat vielä saamatta.

Tämän päivän olen viettänyt kodinhoitohuoneessa, pääasiassa työtason alla. Olen raivannut pois kaiken rojun ja lajitellut sen, pessyt ikkunan, raaputellut puukonterällä lattiasta jotain järkyttävää kovettunutta mönjää joka on vuotanut jostain puolison lämmintä varastotilaa tarvinneesta purkista. Peukalossa on rakko, mutta lattia on lähes puhdas. Sijoitan tuohon suojaiseen nurkkaukseen lapsen vanhan patjan uuden perheenjäsenen omaksi turvapaikaksi. 

Sääntöjä on tähän mennessä neljä: Koiraa ei saa koskaan satuttaa. Kun koira on petillään, sitä ei saa häiritä. Koiralle ei saa koskaan antaa makupaloja ruokapöydästä. Koiraa ei päästetä makuuhuoneisiin.

PS. Olen oppinut uuden asian: oravat pystyvät kiipeämään metalliputkea pitkin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti