sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Möllötellen

Sunnuntai, lepopäivä. Söin aamiaisen kaksin kuopuksen kanssa, muita ei näkynyt. Kun alkoi näkyä, komensin käymään vaateröykkiöt läpi ja toimittamaan likaiset likapyykkikoriin. Vetäydyin odottelun ajaksi kuuntelemaan tietoista läsnäoloa ja luultavasti nukahdin. Kun aikojen päästä menin katsomaan onko homma hoidettu, sain vastaukseksi "ai niin".

Aamiaisella ajatukset lähtivät kehittelemään juonellista tarinaa siitä miten eräs vireillä oleva asia menee varmaankin pieleen ja yhä enemmän pieleen ja miten joudun selittelemään pieleenmenoa eri osapuolille. Huomasin mitä on tekeillä ja onnistuin tietoisesti katkaisemaan ajatuskudelmani keskittymällä nuoreen seuralaiseeni.

Kolme kokkia viipaloi, silppusi, raastoi, kuullotti, keitti ja paistoi lounaseväitä töihin ja kouluun mukaan otettavaksi ja pizzaa sunnuntain lounaaksi. Mausteet, valkosipuli, kesäkurpitsa ja sienet sekä marjat saadaan vielä helmikuussakin omasta takaa. Sen huomaamisesta tulee muhevan tyytyväinen olo. 

Lounaan jälkeen peittelin ensimmäisen erän kylmäkäsiteltäviä perennakylvöksiä lumen alle. Pelkäänpä että vähintään saman verran lisää on vielä tulossa. Kukat ovat ihania, mutta jo siemenetkin ovat ihastuttavan monimuotoisia, omanlaisiaan taideteoksia ja täynnä salaperäisiä lupauksia. Niiden kanssa on mukava häärätä.

Sydämenlyönnit kuuluvat voimakkaina korvassa ja kaikuvat välillä koko päässä. Kai siellä (korvassakin, päässä nyt ilman muuta) jotain yhä vialla on, vaikkei ole kipua eikä kutinaa. Hoidan korvia nyt lääkärin ohjeen mukaisesti öljyllä ja se tosiaan tuntuu auttavan kutinaan. Toisaalta onhan se hyvä kuulla että sydän lyö. Usein kuuntelen sitä eri puolilla kroppaa, saan sen kuulumaan ja tuntumaan siellä mihin keskityn. Hirveä duuni sillä on, työtä vuorotta ja ilman lomia vuosikymmenestä toiseen. Ajattelisinko muitakin elimiä tällä tavoin jos ne pitäisivät meteliä itsestään?

Isommat lapset ovat kuumeessa ja tappelevat keskenään sisätiloissa. Anoppi vannoo pärjäävänsä niiden kanssa jos me vanhemmat olemme huomenna työ- ja koulukunnossa. Ovat kuulemma ihan ihmisiksi aina kun vanhemmat eivät ole paikalla. Oi pääsisinpä joskus näkemään sen.

Hyvin nämä päivät näköjään kuluvat ihan mitään tekemättäkin. Vähän aloitin tunnelukkokirjaa mutta ilman peltoreita ei lukemisesta tule tässä huushollissa mitään.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti