lauantai 1. helmikuuta 2014

Multameditointia

Valtasin keittiön yli neljäksi tunniksi multapussien, siemenpussien ja monenlaisten kylvöastioiden kanssa. Maitopurkin puolikkaat, joihin on isketty puukolla reikiä pohjaan, toimivat hyvin. Eikä raaka-aineesta totisesti ole tässä perheessä pulaa. Joskus tuntuu että olisi käytännöllisintä hankkia tilatankki portinpieleen. Monta kylvöstä tein myös viinirypälerasioihin. Nehän ovat kuin pieniä kasvihuoneita, pohja- ja tuuletusreiätkin valmiina. Kylvin ainakin pelargoniaa, petuniaa, mummonpalsamia, vaahtera-auliota, keijunmekkoa, koruköynnöstä, suippopaprikaa ja mietoa jalapenoa. Suurinta osaa kokeilen nyt ensimmäistä kertaa. Ripottelin vähän vermikuliittia päälle. Jotkin siemenet laitoin veteen ja kylvän huomenna. Joitakin viilailin vähän kynsiviilalla. Suurin osa jäi vielä pussiin odottamaan kevään etenemistä. Eikä kaikkia ole vielä edes tilattu.

Kovasti odottelen sitä kymmenen sentin lumisadetta jota on lupailtu. Tarvitsen lunta saadakseni perennakylvökset kinoksen sisään kylmäkäsittelyyn. Lumen alla kylvöksen lämpötila ja kosteus pysyy tasaisena. Ennen ulos viemistä kylvöksiä täytyy pitää huoneenlämmössä vähintään vuorokauden ajan (jotkut pitävät viikkoja) jotta multa ehtii kostua tasaisesti. Kylvökset kannattaa kastella alakautta, jolloin pintamulta pysyy kuohkeana eivätkä siemenet uiskentele mihin sattuu. Multa imaisee veden aika ahnaasti. Ennen vanhaan luulin että siihen tarvitaan juuria.

Iltapäivällä ostin kirjoituspöydän. Olin katsellut sitä jo pitkään kylän nettikirppiksellä mutta vasta nyt muistin ottaa puheeksi puolison kanssa. Pöytä haettiin saman tien ja todettiin harmillisesti pari senttiä liian pitkäksi paikkaansa - lämpöpatteri otti vastaan niin että pöytä olisi pitänyt jättää termostaatin verran irti seinästä. Tästä seurasi koko huoneen kalustuksen uudelleenjärjestely. Sekä tietysti tietokoneen, näytön, kaiutinten, tulostimen, digiboksin, ulkoisen kovalevyn ja kaikkien minulle tuntemattomien härpäkkeiden uudelleenasennus. Ja vanhan nurkkamallin tietokonepöydän laittaminen myyntiin.

Tässä talossa tarvittaisiin konehuone. Ihanteeni on, ettei makuuhuoneissa ole lainkaan elektroniikkaa. Eikä olohuoneessakaan, ainakaan näkyvästi. Puoliso kuitenkin harrastaa tietokoneiden rakentelua ja pyörittää niissä sen verran raskaita ohjelmia että kalustokin on oltava raskaammasta päästä. Eikä kuulemma yksi tietokone mitenkään riitä. No, minulla ei ole varaa soittaa tilankäytöstä suuta kovinkaan paljon, kun itse täytän kaikki ikkunalliset huoneet kylvöksillä ja nykyään kaiken kukkuraksi kökötän itsekin aika paljon tietokoneen ääressä.

Illansuussa kävin ystävän kanssa reippaalla lenkillä. On se kumma miten paljon helpompaa on päästä liikkeelle kaksin kuin yksin. Jossain välissä huomasin myös ahdistua siitä että tämän viikon sairauslomapäivät menivät jo, edessä on enää pelkkä viikonloppuvapaa. 

Jottei totuus unohtuisi, kerrottakoon että suklaat on syöty.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti